• Johdanto
• Latinan kielen vaikutus
• Kreikan kielen vaikutus
• Ranskan kielen vaikutus englantiin
• Englannin kielen vaikutus ranskaan

• Miten ranskan kirjakielen historia vaikuttaa nykyranskaan?

• "Ranskalaiset eivät puhu vieraita kieliä".(väite numero yksi)
• "Miksi ranskan kielioppi on niin vaikea?" (väite numero kaksi)

Johdanto. Ranskan kielen ensimmäinen nykypäivään asti säilynyt teksti vuodelta 842. Kyseessä on lyhyt juridisluonteinen teksti, Strasburgin valat, jonka toimeksipanijoina olivat kaksi Kaarle suuren pojanpoikaa. Suunnilleen samanaikaisia kuin ranskan vanhin teksti ovat myös englannin, saksan ja muinaislaavin vanhimmat tekstit. Vaikka kreikka ja latina olivat jo vanhoja sivistyskieliä, germaanisten kielten ensimmäiset tekstit ovat 200-luvulta (riimukirjoitus), kelttiläiskielisiä lyhyitä tekstejä on löydetty Britannian saareilta 400-luvun loppupuoliskolta ja nykyisen Ranskan alueelta vuodelta 750 (muinais-bretonia).

Voidaan siis todeta, että ranska, englanti, saksa ja muinaisslaavi ovat kreikan ja latinan jälkeen Euroopan vanhimpia kirjakieliä.

Jokaisen kielen historian vaiheet heijastuvat sen nykymuodoista. Kun jollakin kielellä ei ole pitkälle menneisyyteen ulottuvia kirjoitettuja todisteita tieto kielen historiasta saadaan pelkästään kielitieteen tutkimuksen avulla ja sillä saattaa olla vähäinen merkitys tavallisen kielen käyttäjän kannalta. Mikäli taas kielellä on pitkä kirjoitettu historia, tämä tieto voi siirtyä koulutuksen kautta sukupolvesta toiseen. Kyseinen tieto voi olla melko riippumaton kielitieteen tutkimuksesta ja sen käytännön merkitys näkyy tavallisessa yhteiskunta-elämässä. Tehokas kielen käyttö edellyttää puhujalta tai kirjoittajalta mahdol-lisimman hyvää kielen ilmaisukeinojen tuntemista.

Kielen eri aikaisiin kerrostumiin turvaudutaan usein ilmaisemaan sellaisia keskeisiä asioita kuin kohteliaisuus tai perehtyneisyys asiaan. Kohteliaisuussäännöt vaihtelevat maapallon eri alueilla ja ne aiheuttavat hyvin usein väärinkäsityksiä. Nehän ovat usein jokaisen kansan kannalta niin itsestään selviä asioita, ettei niihin kiinnitetä koskaan tarpeeksi huomiota kansainvälisissä suhteissa (kohteliaisuus on paljon muutakin kuin pikkufraasien osaaminen!).

On siis hyvä tietää tärkeämmät kerrostumat ja niiden merkitys nykykielessä. Koska tämä on erittäin lyhyt katsaus ranskan kielen historiaan otan esille vain yksittäisiä lainasanoja.

Latinan kielen vaikutus. On tapana sanoa, että ranska, kuten muutkin romaaniset kielet, polveutuvat latinasta. On kuitenkin harhaanjohtava verrata niitä klassiseen latinaan eli siihen kielimuotoon, jota kouluissa opetetaan yleensä latina-nimikkeellä. Romaaniset kielet polveutuvat pikemminkin kansan puhumasta myöhäislatiinasta, joka poikkesi melko paljon klassisesta kirjallisesta latinasta. Latinaa osaamaton nykyranskan taitaja pystyy saamaan jotain irti myöhäislatinaksi kirjoitetusta tekstistä, mutta jos hän yrittää lukea klassista latinaa tilanne on hyvin erilainen. Ranskan kieli on oikeastaan kehittynyt voimakasta germaanista vaikutusta saaneesta myöhäislatinasta. 400-luvulla frankit valloitivat Gallian ja asettuivat siihen samalla kun he vaihtoivat alkuperäisen germaanisen kielensä myöhäislatinaan ja antoivat nimensä maahan, josta tuli Ranska.

Ranskan kirjakielen historian aikana, etenkin Renesanssin ajoista lähtien, on kuitenkin usein turvauduttu klassiseen latinaan (ja tietysti myös kreikkaan), josta on tullut ehtymätön uudissanojen lähde. Ranskan kielen latinalaisperäiset sanat voivat olla:

1) etymologisesti, "normaalitietä" periytyneet, jolloin niitä pidetään perussanoina (esim eau 'vesi', joka on aikojen kuluessa kulunut alkuperäinen latinan sana aqua). Näitä ei nykykielen kannalta pidetä ollenkaan latinalaisina sanoina.

2) varsinaiset lainasanat, joita on lainattu läpi koko ranskan kirjakielen historiaa suoraan latinasta silloin kun tietyille käsitteille tarvittiin nimikkeitä (sanoja), joita ei löytynyt ranskankielestä. Latina (yhdessä kreikan kanssa) on nykypäivään asti ollut tärkeä uusien sanojen lähde.

3) eräitä latinalaisperäisiä sanoja on tullut englannin kautta. Kyseiset sanat olivat joskus käytössä ranskassakin mutta ne ovat jääneet pois käytöstä sen jälkeen kun englannin kieli oli omaksunut ne.

Ranskan kielen vaikutus englantiin. Hastingsin taistelun jälkeen (1066), Normandiasta tullut hallitsija toi mukanaan omia miehiä, jotka ottivat vallan pois entisiltä isänniltä. Siitä lähtien englannin kieleen on tullut ranskalaisia vaikutteita. Englannin sanasto uusiutui huomattavasti ja ranskan kielen vaikutus alkoi tuntua myös kielen rakenteissa. Monet entiset englannin kielen germaaniset ja skandinaaviset ainekset korvautuivat uusilla ranskan-peräisillä. Niiden mukana kulkeutui myös latinan kielen vaikutteita. Koska lähes kaikki suomalaiset ranskan kielen taitajat osaavat myös englantia, huomattava osa ranskan sanastoa saattaa näyttää tai kuulostaa tutulta. Eräs seikka on kuitenkin aina pidettävä mielessä: vanhat ranskasta lainautuneet sanat ovat usein säilyttäneet alkuperäisen merkityksensä englannissa mutta saaneet nykyranskassa eri merkityksen. Niiden sanojen joukosta löytyy sekä varsinaisia ranskalaisia sanoja että ranskan kautta tulleita latinalaisia. Englannin kielen lukijat ranskankielisissa maissa ja ranskan kielen lukijat englanninkielisissa maissa ovat laatineet pitkiä riskisanojen listoja, jotka ovat ahkerassa käytössä juuri niiden hyödyllisyyden takia. Tällaisia sanastoja on myynnissä kaikista kirjakaupoista. Ranskaksi niitä sanoja kutsutaan petollisiksi ystäviksi (faux amis). Nämä petolliset ystävät aiheuttavat usein väärinkäsityksiä, joihin suhtaudutaan yleensä hilpeästi. Tässä vain yksi esimerkki monen joukosta: englannin sana preservative 'säilöntäaine' (sellainen, jota laitetaan esim säilyke- tai hillotölkkeihin) tarkoittaa nykyranskassa ainoastaan ehkäisyvälinettä (ranskalainen kirjoitusasu: préservatif), vaikka sitä on aikaisemmin käytetty kaikenlaisista ehkäisevistä toimeenpiteista.

Kreikan kielen vaikutus. Kreikan kieli oli roomalaisillekin tärkeä sivistyskieli, joka vaikutti voimakkaasti latinan kieleen. Olivathan roomalaiset alkuaan sivistykseltään melko vaatimaton väestö. Nykyranskassa olevat kreikkalais- (ja latinalais-) peräiset sanat on lainattu eri aikoina tai jopa nykyaikoina keksittyjä. Jotkut ovat jokaisen ranskan puhujan tuntemat, toiset taas enemmän tai vähemmän sivistyssanoja. Edellisiin kuuluvat mm seuraavat:

photo(graphie) 'valokuva'; rhinocéros 'sarvikuono'; oto-rhino(laryngologiste) 'korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri'. Tavallinen kielen käyttäjä ei tarvitse tietää (eikä usein tiedä), miten sanat on muodostettu tai mitä niiden osat (ne ovat yhdyssanoja) merkitsevät. Lapsi oppii ne yhdistämällä kuvan tai käsiteen itse sanaan, samaan tapaan kun hän oppii häntä ympäröivien henkilöiden etuninimet. Joka kerta kun lapsen kirjassa esiintyy sarvikuono, sadun lukija lausuu sanan rhinocéros. Myöhemmin lapsi oppii myös kirjoittamaan sanan oikein (hänen mielessään yhdistyvät sarvikuonon kuva, tietty kirjainjono ja tietty äännejono). Oto-rhino (lyhennetyssä muodossa!)-sanaan lapsi tutustuu samanaikaisesti kun hän tutustuu tämän alan erikoislääkäriin. Vaikka ranskan kielinen lapsi ei voi jäsentää sanaa sen merkitysosien mukaisesti kuten suomenkielinen hän tietää kuitenkin hyvin, että ko lääkäriin turvaudutaan aina kun hänellä on korvat, nenä tai kurkku kipeä. Hän siis tietää (intuitiivisesti) mitä sana merkitsee.

Englannin kielen vaikutus ranskaan. Viime aikoina on alettua puhua paljon -- ja usein kielteiseen sävyyn -- englannin kielen vaikutuksesta ranskaan. Englannin kielen sanat ranskan kielessä eivät ole aivan uusi ilmiö, niitä on tullut jo ainakin 1800-alusta lähtien. Uutena ilmiönä sen sijaan voidaan pitää niiden lukumäärän moninkertaistamistä koko 1900-luvun. Joillekin sanoille on kuitenkin jonkinlainen tilaus. Niinpä esim sana week-end: Ranskassa viikon vapaita päiviä on ollut perinteisesti yksi: sunnuntai. Vaikka nykyään suurimmalla osalla valtion virkamiehistä on kaksi vapaata päivää (lauantai ja sunnuntai) ja jotkut muutkin ammatit ovat alkaneet pitää myös lauantaivapaita, monille työntekijöille lauantai on työpäivä. Kouluissa on lauantaiaamu tunnit. Week-end-sanan korvaaminen sen päällemmäisin puolin samaa merkitsevällä ranskan sanalla fin de semaine aiheuttaa kuitenkin ongelman sillä monelle ihmiselle se merkitsee oikeastaan 'loppuviikkoa', siis vaikkapa perjantai-lauantai. Sellainen viikonloppu, jossa on kaksi vapaata päivää peräkkäin on tullut ranskaan anglosaksisista. Uutena ilmiönä se tarvitsi oman sanansa. Tilanne on selkeämpi Kanadan ranskan-kielisillä alueilla, joissa käytetään yleisesti yhdyssanaa fin de semaine koska siellä anglosaksinen viikonloppuperinne on vallitseva. Toinen esimerkki: voileivistä käytetään kahta sanaa sandwich ja tartine. Ne eivät kuitenkaan tarkoita aivan samaa, minkä takia on kätevä, että on olemassa kaksi eri sanaa: kotioloissa aamukahvin kanssa voilla tai hillolla voideltu avoin leipä on tartine kun taas julkisilla paikoilla myytävänä, yleensä suolainen kaksipuolinen voileipä on sandwich, vaikka molemmat olisivat patongista valmistettuja. Nämä kaksi voileipätyypit edustavat kahta eri maailmaa; kotoinen ja julkinen. Kumpaankin liittyy runsaasti erilaisia mielikuvia. On siis taas kätevää, että on tarjolla kaksi eri sanaa.

Nykyisten lukuisten englannin lainasanojen tulva selittyy suurelta osin sillä, että nykymaailma tuottaa joka päivä uusia teknisiä välineitä ja käsitteitä, jotka tulevat uusine nimityksineen juuri anglosaksisista maista. Uusien sanojen keksiminen sinänsä ei ole vaikea tehtävä mutta niiden omaksuminen laajojen ihmismassojen taholta vie paljon aikaa: ihmisillä on taipumus riidellä uusista tarjolla olevista sanoista ja elleivät kaikki ole yksimielisiä, sana pian hylätään tai se saa kilpailijoita. Vuosien kuluessa hyvä uudissana saa jalansijan kuten on käynyt sanalle logiciel, joka on voittanut "vanhaa" kilpailijansa software.

On merkillistä, että uusien sanojen muodostamisaineiksi ranskalaiset kielenhuoltajat hyväksyvät ainoina "laillisina" kielinä latinaa ja kreikka sekä niiden kahden kielen sekoituksia englannin "ylivaltaa" vastaan.

1. OIKEIKIRJOITUS. Silmiinpistävin vaikutus näkyy epäilemättä oikeinkirjoituksen ja ääntämisen suhteessa. Kaikkien kielten ääntäminen kehittyy ajan mittaan, jopa siinä määrin, että vanhemmat sukupolvet huomaavat usein niitä (tämän lisäksi myös kieliopillinen rakenne seuraa omaa kehitystään). Nykyranska ja nykyenglanti lienevät tasoissa niiden kahden tason -- siis oikeinkirjoituksen ja ääntämisen -- vaikeasta suhteesta. Koko kirjakielen historian painolasti näkyy (oikein)kirjoituksessa. Suomalaiset pitävät usein ranskaa vaikeana juuri tämän hankaluuden takia. Pelko on aiheellinen mutta liioiteltu: suomalaiset ranskan lukijat ovat jo omaksuneet vastaavan ilmiön opetellessaan kirjoittamaan ja ääntämään englannin kieltä. Koska tämä vaihe on nuoressa iässä ohitettu se on usein unohtunut. Jos olet omaksunut kerran tyydyttävästi englannin kielen oikeinkirjoituksen ja ääntämisen salat pystyt varmasti samaan urotekoon ranskan kielessä! Usein kuuluu Suomessa sanottavan, että romaanisten kielten ryhmässä ranskaa on huomattavasti vaikeampi oppia kuin esim espanjaa tai italiaa. Tämä johtuu nimenomaan oikeinkirjoituksesta ja ääntämisestä. Mitä tulee kielioppiin, on tilanne päinvastainen: esimerkiksi espanjassa on huomattavasti enemmän verbimuotoja kuin ranskassa.

Vanha kirjallinen historia on kielen käyttäjälle sekä rikkaus että rasitus, joita on muuten joskus vaikeata erottaa toisistaan. Kuten ylempänä on ollut puhetta vanhin ranskan kielinen teksti on vuodelta 842. Kesti kuotenkin pitkään, ennen kun ranska sai yleisen ja virallisen jalansijan latinan rinnalla.

Ennen 1400-lukua ranska oli lähinnä runoilijoiden käyttämä kieli, jota kirjoitettiin melko foneettisesti eli samanlaisella periaatteella kuin nykysuomi, jossa yksi kirjain vastaa aina tiettyä äännettä.

Tilanne mutkistui 1400-luvulla, jolloin ranskaksi alettiin kirjoittaa yhä enemmän juridisluonteisia teksteja. Tämän ajan oppineet alkoivat kuormittaa ranskan kielen tekstejään ns etymologisilla kirjaimilla, jotka olivat vailla äännellistä vastinetta. Etymologiointi tapahtui lähinnä latinan kielestä käsin. Huomattiin esimerkiksi, että sana vint 'kaksikymmentä', jota äännettiin suunnilleen [vint], tulee latinasta viginti. Yksi alkuperäinen kirjain (g) palautettiin latinasta ja ruvettiin kirjoittamaan vingt vaikka ääntäminen pysyi muuttumattomana (ilman g:tä). Samalla tavalla sana tems alettiin kirjoittaa temps koska se tulee latinan sanasta tempus. Tapahtui kuitenkin melkoinen määrä virheitä, jolloin kuormitettiin sanoja väärillä 'etymologisilla' kirjaimilla, joilla ei ollut mitään tekemistä latinan kielen kanssa.

1500-luvulla kirjoittajat alkoivat lisätä eräiden kirjainten päälle aksenttimerkkejä. Samoina aikoina ranska sai voimakkaita vaikutteita italian kielestä.

Vuonna 1635 Richelieu perusti Ranskan akatemia, joka päätti nelisen kymmentä vuotta myöhemmin (1673) yhtenäistää tähän asti rehottaneet eri kirjoitustavat. Tämän aikakauden jälkeen ranskan oikeinkirjoitukselle ei ole tapahtunut mitään suuria mullistuksia, vaikka tietysti se on jonkin verran muuttunut seuraavilla vuosisadoilla.

2. KOHTELIAISUUS. Kohteliaisuudella tarkoitetaan niitä tapoja, jotka säätelevät tiettyyn kieliyhteisöön kuuluvien ihmisten välisiä suhteita heitä tyydyttävällä tavalla. Näin lausuttuna kohteliaisuus on suhteellinen käsite, jonka säännöt vaihtelevat kieliyhteisöstä toiseen aiheuttaen lukuisia väärinkäsityksiä eri yhteisöjen välillä. Kohteliaisuus voidaan osoittaa sekä puheella että käyttäymisellä. Puheella on hyvin suuri merkitys Ranskassa. Suomalaiset sen sijaan sietävät hämmästyttävän hyvin hiljaisuutta. Syy lienee seuraava: Ranskassa hiljaisuutta tulkitaan joko suorana vihamielisyytenä tai lievämmin välinpitämättömyytenä: ei olla tuntevinaan toista kieltäen hänen läsnäolonsa. Suomessa hiljaisuuteen ei liity sellaisia latauksia joten se ei luultavasti riko kohteliaisuuden tapoja. Ranskalaisilla on taipumus suhtautua ihailevasti ihmisiin, jotka osaavat ilmaista itseään vapautuneesti, vuolaasti ja monipuolisesti. Ranskalaisilla näyttää olevan aina hyvin perusteltu mielipide niistäkin asioista, joista eivät tiedä mitään. Sitä muka kun tietoutta asiasta kertyy, mielipide saattaa muuttua jopa päinvastaiseksi muutamassa hetkessä. Ennakkoluulot naapureita kohtaan perustuvat usein tällaisiin arviointeihin. Belgialaisten ja sveitsiläisten silmissä ranskalaiset eivät ole kovin luotettavia koska heillä tuntuu olevan valmis mielipide joka asiasta. Ranskassa taas on tapana pitää sanaansa paremmin harkitsevia sveitsiläisiä liian varovaisina ja jopa pelkureina.

Ylempänä oli jo puhetta oikeinkirjoituksen ja ääntämisen välisestä kuilusta. Kielen rakenteetkin mukautuvat kohteliaisuuteen. On esimerkiksi kolme tapaa kysyä 'tuletko?': 1) viens-tu? , 2) tu viens? , 3) est-ce que tu viens? . Ensimmäinen on historiallisesti vanha muoto. Se on säilynyt nykypäivään asti lähinnä kirjallisena muotona. Kahta jälkimmäistä tapaa kysyä näkyy harvoin kirjoitettuina vaikka ne ovatkin yleisimmät spontaanissa puheessa. Jos lehdessä haastatellaan henkilöä, joka sanatarkasti lausui tu viens? tai est-ce que tu viens? voi lähes 100% varmuudella olla varma, että toimittaja kirjoittaa viens-tu? Samaa ilmiötä voidaan todeta ranskankielisissä filmeissa, joissa juoksee ranskalainen tekstitys: näyttelijä sanoo tu viens? vaikka teksissa lukee viens-tu? Kirjoitetun kielen säännöt saattavat siis poiketa puhutusta. Kirjoitettua kieltä pidetään 'kohteliaana' ja 'korrektina' ja puhekieltä 'epäkorrektina', joten jos lehden toimittaja kirjoittaisi, että haastateltava henkilö sanoi sananmukaisesti tu viens?, toimittajaa voitaisiin pitää erittäin epäkohteliaana koska hän tällöin julkisesti kieltää haastateltavan henkilön 'koulutuksen' (monet toimittajat eivät silti epäröi kirjoittaa tu viens?-tapaisia kysymyslauseita kun he siteeraavat jengiin kuuluvia nuoria!). Kaikesta huolimatta tuskin kukaan enää sanoo sanatarkasti viens-tu? spontaanissa puheessa ellei osallistu vakavaa asiaa käsiteltävään julkiseen keskusteluun.

Samaa voidaan sanoa ranskan kuuluisen 'kaksoiskiellon' ensimmäisestä sanasta (ne), joka lähes aina kirjoitetaan: tu ne viens pas '(sinä) et tule' äännetään lähes aina ilman ne-sanaa. Sen jättäminen kirjoituksesta, sen sijaan, voitaisiin helposti pitää merkkinä siitä, että kirjoittaja on saanut vain alkeellisen koulutuksen (jättämällä kirjoituksesta ne-sana pois hän osoittaa, ettei ole käynyt koulua toisin sanoen ei tunne kaunokirjallisuutta ja sen historiaa!).

Maailmassa, jossa ihmiset liikkuvat paljon yli rajojen, kielitaidon merkitys korostuu. Ihmiset tahtovat ymmärrettävistä syistä opiskella ensimmäisen kielensä lisäksi toisia kieliä, joista olisi mahdollisimman paljon hyötyä. Sellaisiksi kieliksi sopivat hyvin "suuret maailman kielet" kuten englanti, espanja, ranska tai saksa, joita osataan myös laajoilla alueilla, joissa ne eivät ole kenenkään ensimmäinen kieli (tarkemmin sanoen "ensiksi opittu kieli". Vaikka puhutaan usein "äidinkielestä" sitä voidaan ymmärtää väärin monikielisilla alueilla). "Suurten" kielten puhujat, juuri tällaisten kielten suuren levinneisyyden takia, eivät tunne niin pakottavaa tarvetta opetella muita kieliä. Sen sijaan, "pienten" kielten puhujilla on isompi tarve kommunikoida yli rajojen muulla kuin omalla kielellään. Siksi pohjoismaalaiset ja hollantilaiset puhuvat muita enemmän vieraita kieliä.

Toisaalta maailma on myös jakautunut "kielireviireihin", joissa jokin suuri maailman kieli hallitsee kansojen välistä kommunikointia. Pohjoismaissa tällainen kieli on ennen kaikkea englanti, itäisessä Euroopassa taas useimmiten saksa . Etelä-Euroopassa sekä monissa Afrikan ja Etelä-Amerikan maissa ranskalla on melko vahva asema vieraana kielenä.

Väite "ranskalaiset eivät puhu vieraita kieliä" on liiallisesti yleistyvä: Ranskassa luetaan kouluissa muitakin vieraita kieliä kuin englantia. Silti väite ei ole aivan vailla pohjaa: ranskalaisesta väestöstä löytyy prosentuaalisesti isompi joukko ummikoita kuin esimerkiksi Suomessa. Samaa asia voidaan sanoa englannin kielen puhujista, joiden enemmistö puhuu vain englantia. On kuitenkin pidettävä mielessä, että kun ranskan- tai englanninkielinen henkilö käy ulkomailla hänellä ei ole vaikea löytää oman kielensä puhujia. Tämä seikka vaikuttaa varmisti halukkuuteen opiskella vieraita kieliä. Niinpä on vaikea nauttia täysin matkasta ranskankielisella alueella osaamatta alkuasukkaiden kieltä!

"Miksi ranskan kielioppi on niin vaikea?" (väite numero kaksi).

Suomalaisten tavalliseen kielten opiskeluohjelmaan kuuluu ensimmäisinä englanti ja ruotsi. Molemmat kielet ovat germaanisia: toisen oppiminen helpottaa seuraavaa. Usein kolmantena kielenä on kolmas germaaninen kieli, saksa, ennen ranskan opiskelun alkamista. On selvää, että jos on opiskellut kahta tai kolmea samaan germaaniseen kieliryhmään kuuluvaa kieltä, jonkin romaanisen tai slaavilaisen kielen oppiminen on kuin hyppy tuntemattomaan.

Silti kaikilla näillä kielillä on jotain yhteistä: ne ovat indoeurooppalaisia kieliä.

Kaikista indoeurooppalaisista kielistä löytyy yhteisiä aineksia vaikka tietysti samaan alaryhmään (germaaniseen, slaavilaiseen, romaaniseen...) kuuluvilla kielillä on paljon enemmän yhteistä sekä sanastossa että kielen rakenteissa (kieliopissa).

Ranskan -- kuten kaikkien muidenkin kielten-- opiskeluun tarvitaan aikaa ja kärsivällisyyttä. Opit uusia asioita ja niiden omaksuminen vaatii oman aikansa. Jos olet tunneilla säännöllisesti, käytät kohtalaisesti aikaa tuntien välissä opettelemaan tunneilla esitetyt asiat ja teet annetut kotitehtävät tulet varmasti edistymään. Eri yksilöillä on oma opiskelutyylinsa ja tapansa oppia uusia asioita, joten uuden omaksuminen vie toiselta vähemmän toiselta enemmän aikaa. Säännölliseksi opiskeluohjelmaksi voisi olla, oppituntien lisäksi, jokin seuraavista (jokaiseen sisältyy uusien sanojen, rakenteiden ja ilmaisukeinojen oppiminen ja tehtävien tekeminen):

1) päivittäinen puolen tunnin mittainen opiskelu

2) kolme kertaa viikossa tunnin mittainen opiskelujakso

3) kaksi kertaa viikossa puolentoista-kahden tunnin opiskelujakso

Yhdestä asiasta voi olla kuitenkin varma: yhden vuoden opiskelun jälkeen et pysty vielä kommunikoimaan kovin helposti ranskaksi. Syy ei ole sinun! Vasta parin-kolmen vuoden säännöllinen opiskelu alkaa kantaa hedelmää joten älä luovu liian aikaisin!

---

VIIMEKSI PÄIVITTY

5.6.2001

Alain Fabre