JOHDANTO

SANASTO
 
 
 
 

JOHDANTO
 

Jokaisesta tieteellisestä tai teknisestä tekstistä löytyy paljon sanoja, joita toisen alan ihminen ei ymmärrä. Tällaisia sanoja ovat esim muuttuja, tyyppiarvo, korrelaatiokerroin, haihdunta, hypotenuusa jne. Nämä sanat kuuluvat metakieleen: metakieltä käytetään halutessaan puhua jostakin ilmiöstä, jota varten ei löydy sanoja tavallisesta kielestä.

Jokaisella erikoistermillä on oma(t) merkityksensä. Parhaassa tapauksessa kaikki tiettyä termiä käyttävät henkilöt ovat yksimielisiä ko sanan merkityksestä. Joskus käy kuitenkin niin, että eri koulukunnat tai yksittäiset tutkijat ymmärtävät sanaa kukin omalla tavallaan. "Kovissa" tieteissä termeillä on yleensä "tiukempi" merkitys kuin humanistisissa tai yhteiskuntatieteissa, mikä johtuu kuvattavien ilmiöiden luonteen erilaisuudesta.

Kielistä puhuttaessa on samaten käytettävä erikoissanoja, joita ei löydy tavallisesta kielestä. Vaikka eri kielten kielioppikuvauksissa käytetään melko yhteistä terminologia kaksi seikkaa on pidettävä mielessä:

(1) samaa termiä saatetaan käyttää kahdessa eri kielessä eri ilmiöistä. Pari esimerkkiä tavallisesta kielestä: suomen sanalla koira on kaksi vastinetta englannksi: joistakin yksilöistä käytetään nimeä dog, toisista taas hound. Eräät sanat voivat olla monimerkityksisiä. Niinpä suomen sanalla kello ei ole suoraa vastinetta ranskassa, jossa melkein jokaisella kellotyypillä on oma nimensä (ovikello, kirkonkello, rannekello, herätyskello, sekuntikello jne).

Kielioppiterminologia on samantapainen: (metakielen) sanan merkitys voi poketa kielestä toiseen. Suomen kieliopeissa verbimuotoa syödään tai tultiin kutsutaan passiiviksi. Sen tunnusmerkkinä on (a) tietyt päätteet verbin lopussa sekä (b) toiminnan suorittaja (subjekti) jää joko mainitsematta ("epämääräinen subjekti" eli 'joku', 'jokainen', 'kuka tahansa') tai esiintyy rinnaikkaismuotona monikon ensimmäisessä persoonassa ([me] syötiin eilen viideltä). Suomen passiiviin voi myös liittyä toiminnan kohde subjektin paikalle: syötiin kalaa / kala syötiin.

Ranskassa (ja yleensä muissa indoeurooppalaisissa kielissä) passiivi-sanalla viitataan hiukan eri ilmiöön, jossa sekä verbimuoto että lauseen rakenne muuttuvat. Sen tunnusmerkit ovat: (a) vain transitiivisilla verbeilla on passiivimuoto (manger'syödä' voi sekä suomessa että ranskassa esiintyä passiivissa sillä se on transitiivinen kun taas venir 'tulla' ei voi; (b) lauseen rakenne muuttu merkittävästi ranskassa: entisestä objektista, toiminnan kohteesta, tulee uusi subjekti (kala-sanasta tulee subjekti mutta kuvattu tilanne on sama: se on edelleen toiminnan kohde eikä muutu toiminnan alullepanijaksi -- syömäriksi); (c) tekijä (tässä tapauksessa "henkilö, joka syö kalaa") saatetaan jäädä mainitsematta mutta se voidaan myös panna ilmi, jolloin sen eteen tulee erikoinen agenttiprepositio par 'jkn toimesta'; (d) aktiivin tai passiivin valinnalla puhuja tai kirjoittaa valitsee tietyn näkökulman. Jos otamme lähtökohdaksi suomen lauseen johtaja allekirjoitti kirjeen, asianlaita voidaan ilmaista joko johtajasta käsin, josta tulee lauseen keskipiste (puheenaihee) tai kirjeestä käsin, josta tulee nyt lauseen keskuspiste. Ensimmäisessä tapauksessa ranskassa voitaisiin käyttää aktiivista muotoa, jälkimmäisestä taas passiivia. Koska suomessa sanajärjestys on vapaampi kuin ranskassa viimeisen lauseen voisi kuulua kirjeen allekirjoitti johtaja. Voidaan myös käyttää muitakin rakenteita kuten kirje on johtajan kirjoittama tai kirje? sen allekirjoitti johtajan tms.

(2) Saman kielen puhujat antavat joskus samalle sanalle eri merkityksiä. Tämä käy parhaiten ilmi abstraktisissa tai voimakkaita tunnelatauksia sisältyvissä sanoissa kuten rakkaus, demokratia tai vapaus. Saman erikoisalan tutkijat saattavat niin ikään antaa samalle termille eri merkityksiä. Usein lukijan tai kuulijan pitää itse tietää tai arvata, mitä kirjoittaja tai puhuja on tarkoittanut ko sanalla.

Kielioppien kirjoittajat saattavat hekin käyttää eri termejä samasta ilmiöstä. Joissakin Suomessa kirjoitetuissa ranskan kieliopeissa näkyy käytettävän passiivi-sanaa sellaisista rakenteista kuin on mange 'syödään'. On selvää, että passiivi-sanaa on käytetty suomennoksen perusteella. Ranskassa tämä lause on aktiivinen eikä passiivinen sillä on-pronomini on epämääräinen subjekti mutta silti tekijä eikä ole muuttunut toiminnan kohteeksi kuten olisi laita passiivilauseessa. On-sana voi kylläkin olla myös toiminnan kohteena kuten käy ilmi seuraavasta lauseparista:

on a vu 'nähtiin' (aktiivinen sillä on edustaa "näkijää") vs

on est vu 'meidät nähtiin' (passiivinen sillä on-sana on nyt toiminnan kohde)

Se, että tietty lause voidaan kääntää suomeksi passiivirakenteella ei tee sitä automaattisesti passiiviksi toisessa kielessä. Samalla tavalla ranskalaisissa (koulu)kieliopeissa lukee melkein aina, että je 'minä' on persoonapronomini. Se ei kuitenkaan käyttäydy kuin persoonapronomini, jollainen se on epäilemättä suomessa. Seuraavat lauseet voidaan kirjoittaa allekkain seuraavaan tapaan:

suomessa minä on toki itsenäinen pronomini mutta sen ranskalainen vastine je ei ole persoonapronomini vaan kliitiikki eli sellainen sana, joka tarvitsee aina tuekseen toisen sanan, tässä tapauksessa verbi. Oikeampi vastine sanalle je on suomen yksikön ensimmäinen persoonan pääte -n. Ranskassa on olemassa myös 'oikea' persoonapronomini, joka on moi 'minä'. Se ei tarvitse tuekseen toista sanaa. Kaikesta huolimatta useimmat kieliopit käyttävät molemmista sanoista termiä 'persoonapronomini'.

KIELIOPPITERMIT

Tutustuminen kielioppisanastoon hyödyttää sinua todella paljon ja pienellä vaivalla: sanojen lukumäärä ei ole suuri ja niiden ymmärtäminen auttaa sinua minkä tahansa vieraan kielen opiskelussa.

ADJEKTIIVI: adjektiivi määrittää substantiivia ja vastaa kysymykseen millainen?. Esim.: kaunis takki, mielenkiintoinen elokuva, vihreä pallo jne. Sekä suomessa että ranskassa adjektiivi noudattaa pääsanansa lukua: vihreä pallo => vihreät pallot; un ballon vert => des ballons verts. Suomessa se taipuu lisäksi pääsanan mukaan sijamuodossa: punaisessa pullossa. Ranskassa adjektiivi taipuu myös pääsanan luvun mukaan (maskuliini/ feminiini): un petit chien 'pieni koira' (maskuliini) vs une petite bouteille 'pieni pullo' (feminiini). Tällaisen mukautumisen ilmiön kieliopillinen termi on kongruenssi. Adjektiiveilla on kuten adverbeilla vertailumuodot. Ranskan kielen adjektiivin vertailumuoto taipuu kuten perusmuotokin suvussa ja luvussa pääsanansa mukaan. Komparatiivit: plus petit que 'pienempi kuin'; moins grand que 'pienempi -- mutta silti iso'; aussi grand que 'yhtä iso kuin'. Superlatiivit: le plus petit 'pieni'; le moins grand 'pienin (isojen joukosta)'.

(ks myös attribuutti)

---

ADVERBI: adverbi määrittää verbin, adjektiivia tai toista adverbia. Suomessa se vastaa yleensä kysymykseen miten? tai kuinka?. Ranskassa adverbi vastaa (kuten adjektiivikin) kysymykseen comment?:

a) adverbi verbin määritteenä: Hän ymmärtää hyvin (- Miten? => hyvin) // Elle comprend bien (comment? => bien);

b) adverbi adjektiivin määriteenä: Ruoka oli oikein hyvä(ä) ( - Kuinka hyvää? => oikein hyvää) // Le repas était très bon?

c) adverbi toisen adverbin määritteenä: Hän ymmärtää erittäin hyvin ( - Kuinka hyvin? => erittäin);

Kuten adjektiiveilla myös adverbeilla on vertailumuotonsa (komparatiivi / superlatiivi: hyvin, paremmin, parhaiten; usein, useammin, useimmiten). Adjektiivi kuitenkin taipuu useammassa muodossa sekä suomessa että ranskassa. Molemmissa kielissä adjektiivi taipuu luvussa (yksikkö vs monikko) mutta adverbi ei. Ranskassa adjektiivi taipuu myös suvussa (maskuliini vs feminiini) adverbi taas ei taivu:

ADVERBIAALI: valinnainen lauseen jäsen (sana tai lauseke), joka esiintyy joko verbin tai koko lauseen määreenä. Adverbiaalin avulla ilmoitetaan erilaisia seikkoja kuten aika, paikka, syy ja tarkoitus. Adverbiaali voi koostua yhdestä tai useammasta sanasta, jotka muodostavat adverbiaalilausekkeen.

AGENTTI: se lauseen jäsen, joka passiivirakenteissa viittaa toiminnan aiheuttajaan. Suomessakin passiivinen predikaatin voi saada agentin etenkin virkakielessä (hallituksen taholta ilmoitetaan, että...). Ranskassa se on kuitenkin hyvin yleinen kaikissa tyyleissä.

Esim. sm: sihteerin allekirjoittama kirje; ra: la lettre signée par la secrétaire; ra: la voiture était conduite par son frère 'autoa ajoi hänen veljensä'.

AIKAMUOTO (TEMPUS): verbin taivutus, jonka päätehtävänä on ankkuroida predikaattiverbin ilmaisema toiminta johonkin ajanjaksoon: hän tulee (nyky- tai tuleva aika: preesens), hän tuli (mennyt aika: imperfekti). Aikamuotoja käytetään joskus muutenkin. Esim ra: si c'était vrai... 'jos olisi totta...' (imperfekti -- pääasiallisesti menneen ajan muoto, ilmaisee tässä mahdollisuutta tai toivomusta). Vaikka verbien aikamuodot viittaavat useimmiten aikaseikkoihin on pidettävä erillään jonkin tapahtuman objektiivisesti mitattavissa oleva aika (2.5.1760 klo 15) ja verbissä ilmenevät aikamuodot.

Aikamuoto voi olla välitön tai välillinen. Välitön aikamuoto määrittelee tapahtuma-ajan puhehetkeen nähden. Vuosiluku 2000 kuuluu nyt menneisyyteen sillä se on juuri mennyt, vuosiluku 2002 kuuluu tulevaisuuteen jne. Välillinen aikamuoto suhteuttaa puolestaan tapahtuma-ajan johonkin muuhun kuin nykyhetkeen. Pluskvamperfekti esim suhteuttaa menneen ajan tapahtumaa sitä aikaisempaan. Molemmat kuuluvat menneisyyteen mutta toinen niistä (se, joka on pluskvamperfektissa -- "menneen ajan mennyt aika") esittää toista aikaisempaa tekemistä: kun hän tuli kotiin hän oli syönyt. Syöminen on tässä aikaisempi verrattuna toiseen menneen ajan tapahtumaan (hän tuli kotiin). Ranskassa on olemassa pluskvamperfektin lisäksi myös vastaava futuuri (toinen futuuri), liittomuoto jonka tehtävänä on ilmoittaa kumpi kahdesta tulevasta tekemisestä on aikaisempi, kumpi myöhäisempi.

AINESANA:  ainesanoilla on ranskassa tärkeä ominaisuus, jonka ne jakaavat abstraktisanojen kanssa. Molemmista voi käyttää määräehdoin partitiiviartikkelia. Toisilla sanoilla, lukuunottamatta tiettyjä fraaseja ja sanontoja.

Ainesanan käsite ei pidä sekoittaa aine-sanaan. Konkreettinen esine on tehty aineesta (pöytä, kynä...). Jaollisuusperiaate on ainesanoille tunnusomainen: vesi on ainesana koska se voidaan jakaa siten että jokaisella osalla on kokonaisuuden ominaisuudet (yksi tippa = vesi; yksi litra = vesi jne). Toiset sanat ovat jaottomia: pöytä ei ole ainesana sillä pöydän osa (pöydän kulma, pöydän jalka jne) ei ole yksinään pöytä.

Eräitä sanoja voidaan käyttää tarpeen mukaan joko jaollisina (ainesanoina) tai jaottomina: je mets un sucre / le sucre dans mon café 'panen yhden sokerin kahviini'(jakamaton: yksi sokeripala ei ole ainesana sillä yhden sokeripalan kolmasosa ei ole enää "sokeripala") vs je mets du sucre dans mon café 'panen sokeria kahviini' (jaollinen: kyseessä on nyt varsinainen ainesana).

Koska partitiiviartikkelilla ja yhdistelmällä de-prepositio + määräinen artikkeli on yhteisiä muotoja on tärkeä erottaa ne selvästi toisistaan sillä ne käyttäytyvät eri tavalla eri rakenteissa (huom kuitenkin yhteinen korvaavapronomini en):

(a) partitiivi: tu bois du café 'juot kahvia' => tu ne bois pas de café 'et juo kahvia' // tu bois beaucoup de café 'juot paljon kahvia' // tu en bois 'juot sitä (kahvia)'

(b) de-prepositio + määräinen artikkeli (myös varsinaisen ainesanan kanssa!): tu parles du café 'puhut kahvista/ kahvilasta' (puheenaihe on le café) => tu ne parles pas du café 'et puhu kahvista/ kahvilasta' // tu parles beaucoup du café 'puhut paljon kahvista/ kahvilasta' // tu en parles 'puhut siitä (kahvista/ kahvilasta)'.

(ks myös partitiivi)

AKTIIVI: ranskassa aktiivinen verbi on sellainen, jonka subjektina toimiva sana (vastaa kysymykseen kuka?, ketkä?, mikä?, mitkä?) on myös verbin ilmaiseman toiminnan tekijä, kokija, aiheuttaja tai alullepanija: il est arrivé (= Jean est arrivé; le train est arrivé) 'hän/ se saapui (= Jean/ juna saapui)'; il avait mal à la tête 'hänen päätänsä särki' (il = verbin ilmaiseman olotilan kokija); on vient 'tullaan' (huom. suomen passiivi = ranskan aktiivi; on edustaa joko ns epämääräistä subjektia 'ihmiset yleensä, jokainen, kuka tahansa' tai -- tavallisemmin-- monikon ensimmäistä persoonaa 'me'. Kummassakin tapauksessa on esiintyy verbin ilmaiseman teon tekijänä, tässä tapauksessa 'tulijana'

(vastakohta: passiivi)

ALISTEINEN KYSYMYS(LAUSE): suomen kielessä kysymyslauseen muoto on sama olipa se päälause tai alistettu lause: tuliko hän eilen? (päälause) vs en tiedä, tuliko hän eilen (alistettu kysymys); mitä teit eilen? (päälause) vs hän ei tiedä, mitä teit eilen (alistettu kysymys); mitä/ mikä huoneessa on? (päälause) vs tiedätkö, mitä huoneessa on? (alistettu kysymys).

Ranskassa tilanne on toinen. Tavallisessa kysymyslauseessa (päälauseessa) voi käyttää eri vaihtoehtoja: est-il venu hier? (kirjoitettu kieli) = est-ce qu'il est venu hier? (= yleispuhekieli) = il est venu hier? (yleispuhekieli). Kaikki lauseet merkitsevät samaa: 'tuliko hän eilen?' (ainoa ero on, että painoteksissa est-il venu hier? on todennäköisin valinta. Jälkimmäisiä muotoja voitaisiin tällöin tulkita leimata 'huonoksi tai epäsivistyneessä kieleksi'. Vapaassa spontaanissa arkipuheessa est-il venu hier? kuulostaa helposti hyvin hienostelevalta. Tällöin suositaan kahta jälkimmäistä tyyppiä: est-ce qu'il est venu hier? tai il est venu hier? (jossa jyrkästi nouseva intonaatio viimeisellä tavulla toimii kysymys-muotona varsinaisen kysymyssanan tilalle).

Ranskan alisteisessä kysymyslauseessa on sen sijaan aina vain yksi vaihtoehto. Myös varsinainen kysymyssana voi olla eri:

ALISTUSKONJUNKTIO: ks sivulause

APUVERBI: ranskassa liittomuodossa käytettyä être- tai avoir -verbiä kutsutaan apuverbiksi eli yhdistelmäêtre/ avoir + pääverbin partisiipin perfekti kuten seuraavissa esimerkeissä:

il a mangé 'hän on syönyt/ söi'; elle est partie 'hän on lähtenyt/ lähti'; ils se sont lavés 'he ovat peseytyneet/ peseytyivät'; j'étais sorti 'olin mennyt ulos'; tu seras parti 'olet lähtenyt (futuuri); elle est partie sans avoir vu le film 'hän lähti näkemättä filmiä'; étant sorti sans manteau, il a pris froid 'mentyään ulos ilman takkia hän vilustui'.

Apuverbiä être käytetään lisäksi passiivissa:

ARTIKKELI: epäitsenäinen sana (klitiikki), joka esiintyy jonkin substantiivin yhteydessä. Suomessa artikkeleita ei ole mutta olet aikaisemmin tutustunut ainakin englannin määräiseen (the) ja epämääräisen (a, an) artikkeleihin. Ranskassa on useita artikkeleita:

(1) määräinen artikkeli: l' (yksikön feminiini ja maskuliini vokaalin sekä h:n edellä: l'hôpital 'the hospital' [maskuliini], l'idée 'the idea' [feminiini]), la (yksikön feminiini konsonantin edellä: la table 'the table'), le (yksikön maskuliini konsonantin edellä: le vélo 'the bike'), les (monikon maskuliini ja feminiini: les idées 'the ideas' [feminiini], les vélos 'the bikes' [maskuliini]. Kuten käy ilmi, määräisen artikkelin taivutus on valinnainen: yksikössä se erottaa maskuliini- ja feminiinisukuiset sanat toisistaan vain kun nämä alkavat konsonantilla (paitsi h:lla); monikossa maskuliini- ja feminiinimuodot ovat identtiset.

(2) epämääräisellä artikkelilla on kaksi sarjaa:

(a) un (yksikön maskuliini: un chat 'a cat'), une (yksikön feminiini: une fille 'a girl'), des (monikon maskuliini ja feminiini: des chats 'kissoja' [maskuliini], des idées 'ideoita' [feminiini]);

(b) d' (vokaalin ja h:n edellä yksikön ja monikon maskuliini ja feminiini; d'hôpital 'sairaala[a]', d'immeuble 'kerrostalo[a], d'hôpitaux 'sairaaloita', d'immeubles 'kerrostaloja'), de (konsonantin edellä yksikön ja monikon maskuliini ja feminiini: de livre 'kirja[a] [maskuliini] , de livres 'kirjoja'; de page 'sivu[a] [feminiini], de pages 'sivuja')

(3) partitiiviartikkeli: [huom. Se mitä suomen kieliopeissa sanotaan partitiiviksi! ei ole sama kuin ranskan partitiivi. Joitakin yhtymäkohtia on kuitenkin]. Partitiiviartikkelilla on ranskassa kaksi sarjaa:

(a) de l' (yksikön maskuliini tai feminiini vokaalin sekä h:n edellä: de l'eau 'vettä' [feminiini], de l'air 'ilmaa [maskuliini], de l'huile 'öljyä' [feminiini], de l'honneur 'kunniaa'); de la (yksikön feminiini konsonantin edellä: ); du (yksikön maskuliin konsonantin edellä: ); des (monikon maskuliini ja feminiini:)

(b) sama muoto kuin edellä epämääisellä artikkelilla: de ja d'.

(Ks myös partitiivi)

(4) demonstratiiviartikkeli: ranskassa on olemassa kaksi eri demonstratiivimuotojen sarjaa. Demonstratiiviartikkelista käytetään suomalaisissa ranskan kieliopeissa yleensä nimeä "demonstratiivipronominien adjektii-vimuodot". Seuraavasta taulukosta näkyy, että suomen kielen yhtä ja samaa sanaa vastaa ranskassa kahta:

Ranskalainen demonstratiiviartikkelin seuraa pääsanan lukua (yksikkö/monikko) sekä yksikössä myös sukua (maskuliini/ feminiini);

(Ks myös demonstratiivi)

(5) possessiiviartikkeli: ranskassa on kaksi eri sarjaa possessiivi-muotoja: toinen on artikkeli toinen pronomini. Possessiiviartikkelista käytetään suomalaisissa ranskan kieliopeissa yleensä nimeä "possessiivi (tai omistus-)pronominien adjektiivimuodot". Possessiiviartikkelia voi verrata suomen omistusliitteisiin (pyöräni, naapurisi...): ne "nojaavat" substantiiviin, jota ilman niitä ei voi käyttää. Suomessa ne ovat yhtä lailla kiinni sanan lopussa kuin sijapäätteet mutta ranskassa ne kirjoitetaan erikseen ja sanan edellä. Vaikka päällisin puolin voisi luulla, että suomen minun pyörä(ni) vastaa ranskan mon vélo yhtäläisyys on petollinen sillä "itsenäiseltä" näyttävä ranskan sana mon on yhtä "epäitsenäinen" kuin suomen -ni -pääte. Vastatessaan kysymykseen À qui est ce vélo? 'kenen tämä pyörä on?' ei voi ranskassa vastata sanalla mon sen enempää kuin suomessa voisi sanoa ni !

(sinun) kirjasi on pöydällä (yksi kirja, yksi omistaja) = ton livre est sur la table

(sinun) kirjasi ovat pöydällä (useampi kirja, yksi omistaja) = tes livres sont sur la table

(meidän) kissa(mme) on pihalla (yksi kissa, useampi omistaja) = notre chat est dans la cour
 

(meidän) kissat ovat pihalla (useampi kissa, useampi omistaja) = nos chats sont dans la cour. On myös tärkeä muistaa, että suku (maskuliini/feminiini) määräytyy kaikissa persoonissa omistettavan asian -- eikä omistajan -- mukaan myös kolmannessa persoonassa (vrt. englannin: his cat = [miehen] kissa; her cat = [naisen] kissa. Ranskassa on sanottava aina son chat koska chat on maskuliini, olipa kissan omistaja mies tai nainen. Jos taas puhutaan tyttökissasta (chatte [feminiini]) on taas sanottava sa chatte olipa tyttökissan omistaja mies tai nainen. Kuten demonstratiivimuodoilla ranskan possessiiveja on myös kaksi eri sarjaa: artikkelit ja persoonapronominit:

(Ks myös possessiivi)

ATTRIBUUTTI: sanaa käytetään suomalaisissa ranskan kieliopeissa lähinnä adjektiiviattribuutista eli sellaisesta adjektiivista, joka määrittää tiettyä substantiivia (sen pääsanaa) kuten: sininen auto; vanha mies.

Suomessa adjektiiviattribuutti taipuu pääsanan mukaan sijamuodossa sekä luvussa: jos auto -sana pannaan monikkoon adjektiiviin "tarttuu" monikon tunnus ja siitä tulee siniset; jos sanon autossa minun täytyy "kopioida" inessiivin pääte (-ssa/-ssä) myös adjektiiviin, josta tulee sinisessä. Kyseinen ilmiö on nimeltään kongruenssi.

Ranskassa adjektiiviattribuutti taipuu saman periaatteen mukaan kuin suomessa mutta luvun lisäksi myös suvussa. Mahdollinen artikkelisana taipuu myös. Koska ranskassa ei ole sijamuotoja adjektiiviattribuutti ei tällöin voi taipua niiden mukaan:

ra: voiture bleue (voiture = feminiini => bleue = feminiini); voitures bleues (voitures = feminiini + monikko => bleues = feminiini + monikko).

BITRANSITIIVI (VERBI): verbin valenssiin liittyvä ilmiö, jossa verbillä voi olla subjektin lisäksi kaksi muuta tapahtuman osallistuja-jäsentä. Toista sanotaan tavallisesti objektiksi (ranskan kieliopeissa "suora objekti"), toista taas adverbiaaliksi, datiiviobjektiksi tai ranskan kieliopeissa "epäsuora objekti". Viimeksi mainittu viittaa lähes aina elolliseen olioon (henkilöön tai eläimeen). Esim.: lähetin hänelle kirjeen; puhun sinulle ranskaa. Epäsuoran objektin käsite ei pidä sekoittaa vapaisiin adverbiaaleihin kuten lähetin kirjeen Tampereelle (Tampereelle on tässä paikkamääre eikä verbin vaatima muoto).

Bitransitiivisuus on verbin ominaisuus, joka säilyy vaikka lauseessa ei ole pakkoa panna ilmi kaikkia se vaatimia jäseniä. Lauseessa puhun ranskaa verbi on bitransitiivinen koska voin tarvittaessa kenelle puhun. Lauseessa puhun sinulle verbi on niin ikään bitransitiivinen sillä voin tarvittaessa ilmoitta mitä kieltä puhun sinulle. Transitiiviverbeilla on myös tavallinen objekti mutta niihin ei voida lisätä "epäsuoraa" objektia: juon kahvia (juon kahvia sinulle on mahdoton. Voidaan toki sanoa juon kahvia teillä mutta kyseessä on paikkamääre ja täysin riippumaton verbin valinnasta) .

(ks myös valenssi)

DEMONSTRATIIVI: ks artikkeli

EPÄMÄÄRÄINEN ARTIKKELI: ks  artikkeli

EPÄSUORA ESITYS: toisten ihmisen lausumia voidaan toistaa joko suorina sitaatteina (hän kysyi minulta: "mitä sinulle kuuluu?") tai epäsuorina (hän kysyi mitä minulle kuului).

(vastakohta: suora esitys)

EPÄSUORA OBJEKTI: ks valenssi (bitransitiiviset verbit) ja bitransitiivinen

EPÄSUORA SANAJÄRJESTYS:  ks käänteinen sanajärjestys

FEMINIINI: toinen ranskan suvuista

FUTUURI:

IMPERATIIVI:

IMPERFEKTI:

INFINITIIVI: verbin perusmuoto, jota käytetään mm hakusanana sanakirjoissa. Suomen kieliopeissa kutsutaan infinitiiveiksi myös muita verbin muotoja (esim tulla -muodon lisäksi myös tuleminen, tulema...). Ranskan kieliopeissa vain tulla -sanan vastine (venir) kutsutaan infinitiiviksi. Kaikkia verbimuotoja, joilla ei ole persoona-taivutusta (infinitiivin ohella ranskassa partisiipin perfekti, partisiipin preesens sekä gerundi) kutsutaan infiniittisiksi muodoiksi vastakohdaksi finiittisiksi, joissa verbi taipuu persoonan mukaan.

Ranskassa infinitiiviä käytetään usein substantiivina, jolloin se on suvultaan maskuliinisukuinen: être 'olla' => un être 'olio, olento, olemus, olo' (sekä johdannaiset kuten: le bien-être 'hyvä olo'); pouvoir 'voida, kyetä' => le pouvoir 'valta, vallan pitäminen'

Infinitiiviä voidaan myös käyttää erilaisissa lauseenvastikkeissa ja muissa rakenteissa, joissa se voi edustaa erilaisia funktioita lauseessa: avoir de l'argent ne suffit pas 'rahan omistaminen ei riitä' (avoir de l'argent -- verbi objekteineen-- toimii lauseen subjektina saman kun suomessa rahan omistaminen); il aime avoir de l'argent 'hän rakastaa rahan omistamista' (avoir de l'argent toimii nyt lauseen objektina); pour avoir de l'argent il faut travailler 'saadakseen rahaa/ rahan saamiseksi on tehtävä työtä' (tarkoitusta osoittavassa lauseenvastikkeessa: pour avoir de l'argent).

INTERJEKTIO: huudahdussana, joka voi esiintyä (a) itsenäisenä (yksittäinen lausahdus): voihan nenä! tai ranskassa oh là là! [ilmaisee jotain odottamatonta, joko epämieluisaa tai päinvastoin ihastuttavaa]); (b) johonkin toiseen ilmaukseen (sanaan, lausekkeeseen tai kokonaiseen lauseeseen) liitettynä: hélas, il était malade 'valitettavasti hän oli sairas (ranskan hélas [elas] on samanlainen interjektio kuin suomen 'voi voi' vaikka sen tavallisin suomennos on adverbi 'valitettavasti'); merde!, je me suis trompé! 'paskat! Suomessa huutomerkkiä käytetään melko säästeliäästi. Ranskassa se kirjoitetaan aina sekä interjektioiden perässä että muutenkin huudahduslauseen tai käskymuodon jäljessä.

INTRANSITIIVI (VERBI):

(ks myös valenssi)

JOHDIN: monet sanat on johdettu siten, että niiden perään on lisätty aines, joka ei kuulu sanan varsinaiseen taivutukseen. Eräillä johtimilla on selvä merkitys kuten suomen -ja/-jä, jolla saadaan säännöllisesti johdettuja tekijöiden nimiä: kalastaa => kalastaja; lukea => lukija jne. Samaten ranskassa -eur-päätteellä johdetaan etupäässä myös tekijöitä: contrôler 'tarkastaa' => contrôleur 'tarkastaja'. Toisilla johtimilla on useita eri merkityksiä. Eräillä johtimilla ei olemitään selvästi havaittavaa merkitystä. Ranskassa -ure- johdin esiintyy sellaisissa sanoissa kuten voiture 'auto', confiture 'hillo', ordure 'roska' , courbure 'kaarevuus' jne., joille on vaikea löytää mitään yhteistä.

JOHTOLAUSE:

(vastakohta: jälkilause)

KIELTOSANA:

KLITIIKKI; KLIITTINEN MUOTO: epäitsenäinen partikkeli tai pikkusana, joka "nojaa" aina toiseen sanaan. Suomessa kliittinen partikkeli ei kuulu sanan varsinaiseen taivutukseen. Ranskassa sen sijaan monella kliittisella muodolla on keskeinen kieliopillinen tehtävä. Suomessa kliittiset partikkelit kirjoitetaan aina yhdessä pääsanansa kanssa, jonka kanssa ne muodostavat erottamattoman liiton (hänkin tuli; sinäpä sen sanoit!...). Ranskassa klitiikit kirjoitetaan aina erikseen pääsanastaan. Kaikki artikkelit ovat ranskassa klitiikkeja. Samoin suurin osa sanoista, jotka suomessa olisivat persoonapronomineja. Ranskassa on vain yksi itsenäinen (siis ei kliittinen) persoonapronominisarja (moi, toi, lui/ elle...). Kaikkien muiden kuten subjektimuodot (je, tu...), objektimuodot (me, te, le/la...; lui, leur) sekä adverbiaalit (y, en [mm] 'siellä, sinne' ja 'sieltä') ovat kliittisiä, joiden ilmipaneminen lausekkeessa edellyttää poikkeuksetta verbin olemassaoloa. Vertailussa suomen kanssa on helpompi rinnastaa ranskan kliittisetsubjektimuodot suomen persoonapäätteisiin (tulen = je viens); je-sana ei ole sen itsenäisempi verbistä kuin suomen -n -pääte: jos koputan ovelle ja joku kysyy 'kuka siellä?' en voi vastata käyttämällä sanaa je sen enempää kuin kukaan suomalainen ei voisi vastata n!. Aivan samalla tavalla toimivat ranskassa objekti- ja adverbiaalimuodot vaikka koulukieliopit kutsuvat kaikkia erehdyksellisesti 'persoonapronomineiksi' . Syntyperäisen puhujan kannalta tämä epätarkkuus on jokseenkin harmiton mutta ranskaa vieraana kielenä opiskelevalle suomalaiselle niiden kahden eri kategorian olemassaolo (itsenäisen persoonapronominisarja sekä kliittisten persoonapronomisarjat) ei ole itsestään selvyys!)

KOMPARATIIVI: adjektiivin ja adverbin vertailuasteet. Ranskassa niitä on kolme: (a) plus grand que 'isompi kuin', (b) moins intéressant que 'vähemmän kiinnostava kuin' ja (c) aussi bon que 'yhtä hyvä kuin'. Moins-vertailulla on ranskassa paljon laajempi käyttö kuin suomessa. Niinpä 'pienempi norsu' (olettaen, että kaikki norsut ovat kookkaita) olisi mieluummin kja luontevammin un éléphant moins grand kuin un éléphant plus petit.

(ks myös: adjektiivi, adverbi ja superlatiivi)

KONDITIONAALI:

KONGRUENSSI: ketjureaktion tapainen ilmiö, jossa jokin muutos tietyssä sanassa aiheuttaa määrätyn muutoksen lauseen muissa sanoissa. Kongruenssia säätelevät aina säännöt, jotka kertovat mitä lauseenjäseniä se koskee. Kuten monessa kielessä kongruenssi vallitsee suomessa subjektin ja verbin välillä. Samassa lauseessa voi samanaikaisesti esiintyä useampi kongruenssi-ilmiö:

Iso sininen auto (seisoo kadun kulmassa): isossa sinisessä autossa (istuu mies). Se, että pääsana (auto) taivutetaan inessiivissa (-ssa-pääte) aiheuttaa ketjureaktion joka koskee sanoja iso sekä sininen. Jos auto-sana olisi monikossa monikon tunnut tarttuisi myös samoihin määritteisiin: iso sininen auto => isot siniset autot => isoissa sinisissä autoissa...

Kuten ylläolevasta esimerkistä näkyy suomessa kongruenssi koskee (a)pääsanan ja sen määritteiden lukua (yksikkö/ monikko: iso sininen auto vs isot siniset autot) sekä (b) sijamuotoa: iso sininen auto vs isossa sinisessä autossa. Ranskan kongruenssi-ilmiö on täysin verrattavissa suomalaiseen mutta se koskee (a) lukua (yksikkö/ monikko kuten suomessa: grande voiture bleue 'iso sininen auto' vs grandes voitures bleues 'isot siniset autot'. Huom. äännetään kuitenkin samalla tavalla), mutta myös kahta taivutustyyppiä, joilla ei ole vastinetta suomessa: (b) sukua (maskuliini/ feminiini: grande voiture bleue [feminiini] vs grand livre bleu [maskuliini] 'iso sininen kirja') sekä (c) artikkelisanat: la grande voiture bleue vs le grand livre bleu.

KONJUGAATIO: verbin taivutus persoonan mukaan (tulen, tulemme...), aikamuodon (tulet, tulit, olet tullut...), moduksen (tule!, tulisitte, tulee), aktiivi/passiivi (tulee, tullaan...). Verbit, jotka taipuvat samalla tavalla muodostavat konjugaatioluokkia. Perinteellisten (koulukielioppien) mukaan ranskan verbit jakautuvat kolmeen säännölliseen luokkaan. Kaikki muut verbit kuuluvat epäsäännöllisten verbien "roskakoriin". Epäsäännöllisiksi sanottujen verbien opetteleminen on hankalaa ranskaa vieraana kielenä opiskelevalle henkilölle vaikka suurin osa muodostaa edelleen perinteellisten kielioppien tunnistamattomia luokkia. Täysin epäsäännöllisiä verbejä on ranskassa vain pieni määrä.

KONJUNKTIO:

KORRELAATTI:

KÄÄNTEINEN SANAJÄRJESTYS: ranskassa tällä ilmaisulla viitataan subjektin ja verbin keskinnäiseen järjestykseen. Jos subjekti on ennen verbiä puhutaan suorasta järjestyksestä. Jos verbi on ennen subjektia puhutaan taas epäsuorasta sanajärjestyksestä. Ranskassa epäsuoraa sanajärjestystä käytetään etupäässä kirjakielessä. Siinä voidaan erottaa kolme päätapausta: (1) kysymyslause, jossa subjektina on persoonapronomini: veux-tu (manger)? 'haluatko (syödä)?'; (2) johtolause: "bonjour" dit-il. '"Päivää" hän sanoi', (3) eräiden lauseenalkuisten adverbien jäljessä: Aussi est-elle partie'Niinpä hän lähti'.

LAUSE:

LAUSEENVASTIKE: erilaisia lauseen muotoisia adverbiaali-ilmauksia (tai kaksi eri lausetta) voidaan korvata yksinkertaisimmilla lauseenvastikkeilla:

Lauseenvastikkeilla voidaan usein lyhentää, tiivistää ja keventää pitempää ilmausta:

Quelqu'un courant vite arrive plus tôt 'nopeammin juokseva (henkilö) ehtii aikaisemmin' on kevyempää ja tiiviimpää kuin Quelqu'un qui court vite arrive plus tôt 'joku, joka juoksee nopeasti ehtii aikaisemmin', vaikka tavujen lukumäärä on tässä tapauksessa sama molemmissa.

LAUSEKE: mikä tahansa lauseenjäsenenä esiintyvä yksittäinen (pää)sana voi saada ympärilleen erilaisia määritteitä. Tämä pääsana kaikkine mahdollisine määritteinen muodostaa lausekkeen. Jos pääsana on yksin se muodostaa oman lausekkeensa (kulmasuluissa olevat sanat muodostavat yhden lausekkeen):

LIITTOMUOTO: ranskassa aktiivinen verbi on sellainen, jonka subjektina toimiva sana (vastaa kysymykseen kuka?, ketkä?, mikä?, mitkä?) on myös verbin ilmaiseman toiminnan tekijä, kokija, aiheuttaja tai alullepanija: il est arrivé (= Jean est arrivé; le train est arrivé) 'hän/ se saapui (= Jean/ juna saapui)'; il avait mal à la tête 'hänen päätänsä särki' (il = verbin ilmaiseman olotilan kokija); on vient 'tullaan' (huom. suomen passiivi = ranskan aktiivi; on edustaa joko ns epämääräistä subjektia 'ihmiset yleensä, jokainen, kuka tahansa' tai -- tavallisemmin-- monikon ensimmäistä persoonaa 'me'. Kummassakin tapauksessa on esiintyy verbin ilmaiseman teon tekijänä, tässä tapauksessa 'tulijana' ).

LUKU: kieliopillinen kategoria, johon kuuluu ranskassa ja suomessa (ja monessa muussa kielessä) kaksi jäsentä, yksikkö ja monikko: kissa juoksee (yksi kissa, yksikkö) vs kissat juoksevat (useampi kissa, monikko). Sekä ranskassa että suomessa pääsanan luku määrää adjektiivin ja verbin muodon. Kyseessä on kongruenssi-ilmiö (suomessa liittyy muita lukuun vaikuttavia seikkoja, joita ei esiinny ranskassa kuten: kolme kisaa juoksee..., jossa lukusanan kanssa esiintyy yksikkö):

kissa (yksikkö) juoksee (yksikön 3. p.) vs kissat (monikko) juoksevat (monikon 3.p.)

valkoinen (yksikkö) kissa (yksikkö) vs valkoiset (monikko) kissat (monikko)

(ks myös yksikkö ja monikko)

MASKULIINI:

(vastakohta: feminiini; ks myös suku)

MODAALIVERBI:  ranskan modaaliverbit lisäävät erilaisia vivahteita pääverbin ilmaisemaan tilanteeseen. Modaaliverbi saa pääverbin persoonapäätteet ja taivutuksen pääverbin jäädessä infinitiiviin (perusmuotoon). Modaaliverbeihin ei lueta ranskassa apuverbejä avoir ja être, joiden kanssa pääverbi on partisiipin perfektissa vaikka avoir ja être, kuten modaaliverbit, saavatkin pääverbille kuuluvat taivutusmuodot.

Modaaliverbien merkitykset ovat monivivahteisia:

(a) modaaliverbi voi täydentää sellaista verbin tempusta, jota puhuja ei pidä riittävän tarkkana:

je vais sortir (ns lähifutuuri, modaaliverbi = aller) vs je sortirai (päätteellinen futuuri, joka asettaa tapahtuman tarkemmin määrittelemättömään tulevaisuuteen); je mangeais (imperfekti), j'ai mangé (perfekti) vs je viens de manger 'olen juuri syönyt' (sekä perfekti että imperfekti ilmaisevat nykystä aikaisempaa tapahtumaa, sattuipa tämä juuri äsken tai hyvin kauan sitten; modaaliverbi venir ilmoittaa tarkemmin, että teko on muutaman minuutin takainen).

(b) modaaliverbin tehtävä on usein sama kuin tapaluokan (moduksen) ainakin silloin kun se ilmaisee puhujan suhtautumista lauseen sisältöön. Niinpä samaa toivomusta voi esittää milloin modaaliverbillä (je veux que tu sortes 'haluan, että menet ulos') tai moduksella (imperatiivi/ käskymuoto: sors! 'mene ulos'). Useimmiten ei ole olemassa tapaluokkaa, jota voisi käyttää. Tällöin on tutvauduttava modaaliverbeihin: elle peut venir 'hän saattaa tulla', 'hän voi tulla', 'hän kykenee tulemaan'; je ne sais pas l'expliquer 'en osa selittää sitä' yms.

(c) modaaliverbin avulla ilmaistaan myös sellaisia käsitteitä kuin tekemisen alkamista tai loppumista: il allait sortir 'hän oli juuri lähdössä'; tu as fini de manger 'olet jo syönyt/ lopettanut syömisen';

Ranskan modaaliverbeihin liittyy myös usein (mutta ei aina) määrätty, verbikohtainen rektioprepositio, tavallisimmin de tai à, joka on opittava verbin mukaan. Joskus modaaliverbiä ei käytetä yksin vaan erilaisissa rakenteissa (verbifraasit): être en train de + infinitiivi 'olla parastaikaa tekemässä jotakin'; être sur le point de + infinitiivi 'olla tekemäisillään jotakin'.

MODUS (TAPALUOKKA):

(vastakohta: yksikkö)

MUODOLLINEN SUBJEKTI: koska ranskassa jokaisella verbillä, joka ei ole imperatiivissa (käskymuodossa) tai infiniittisessä muodossa (infinitiivi tai partisiippi)

(ks myös valenssi)

MÄÄRÄINEN ARTIKKELI:

(ks myös artikkeli)

OBJEKTI: ks valenssi

PARTITIIVI: ei pidä sekoittaa suomen kielen partitiivia, joka on sijamuoto, ranskan partitiiviin, joka on puolestaan artikkeli. Kaikki substantiivit voivat suomessa saada partitiivin päätteen (pöytä => pöytää, kahvi => kahvia, talo => taloa jne). Ranskassa partitiivia voidaan käyttää vain määrätyistä sanoista ja määrätyssä lauseenyhteydessä. Partitiiviin liittyvät säännöt ovat siis molemmissa kielissä hyvin erilaiset:

suomen lauseessa juon kahvia tarkoittaa oikeastaan, että juon (osaa) kahvia enkä esim koko kannua(vrt juon kahvin). Lause voidaan kääntää ranskaksi määräisellä (je bois le café), epämääräisellä (je bois un café) tai partitiiviartikkelilla (je bois du café). Määräisen ja epämääräisen artikkelin käytön yhteydessä ei voida tietää onko koko kahvi vai ainoastaan osaa sitä juoto: je bois le café ilmoittaa kahvia vain (jollain tavalla) määräiseksi. Suomeksi lause voidaan tulkita joko siten että 'juon osaa sitä kahvia, jonka keitin' tai 'juon koko sen kahvin, jonka keitin'. Mikäli haluaa puhua "osasta" eikö kokonaismäärästä on ranskassa käytettävää erilaisia määrää osoittavia sanoja kuten mittojen nimityksiä kuten une tasse de café 'kuppi kahvia', un litre de café 'litra kahvia' tai un peu de café 'hiukan/ vähän kahvia'. Samaten je bois un café viittaa yleensä annokseen ('yhden kokonaisen kupin' tai 'osaa yhtä kuppia'). Se mitä partitiiviartikkeli useimmiten merkitsee ranskassa on, että sillä varustettu sana on aine- tai abstraktisana (partitiiviartikkelia käytetään sen lisäksi erilaisissa fraaseissa). Niinpä kahvi-sanan vastine voi (mutta ei tarvitse) olla ranskassa partitiivissa kuten suomessakin. Sen sijaan pöytä-sana ei voi sillä se ei ole ainesana.

PARTISIIPIN PERFEKTI: ranskassa aktiivinen verbi on sellainen, jonka subjektina toimiva sana (vastaa kysymykseen kuka?, ketkä?, mikä?, mitkä?) on myös verbin ilmaiseman toiminnan tekijä, kokija, aiheuttaja tai alullepanija: il est arrivé (= Jean est arrivé; le train est arrivé) 'hän/ se saapui (= Jean/ juna saapui)'; il avait mal à la tête 'hänen päätänsä särki' (il = verbin ilmaiseman olotilan kokija); on vient 'tullaan' (huom. suomen passiivi = ranskan aktiivi; on edustaa joko ns epämääräistä subjektia 'ihmiset yleensä, jokainen, kuka tahansa' tai -- tavallisemmin-- monikon ensimmäistä persoonaa 'me'. Kummassakin tapauksessa on esiintyy verbin ilmaiseman teon tekijänä, tässä tapauksessa 'tulijana' ).

PARTISIIPIN PREESENS:

PASSIIVI: ranskan passiivissa lauseen (kieliopillinen) subjekti on tehtävältään tekemisen kohde. Tämän lisäksi verbiin liittyy être-apuverbi. Eräitä suomen passiivin muotoja voi verrata ranskalaisiin: kirje allekirjoitettiin = la lettre a été écrite.

Sen sijaan persoonapronominilla varustettu suomen passiivi poikkeaa ranskan passiivista siten, että objekti (persoonapronomini) on akkusatiivissa (objektimuodossa). Aktiivisessa lauseessa tapasin hänet, persoonapronomini esiintyy samassa muodossa kuin passiivilauseessa hänet nähtiin. Vastaavat ranskan lauseet olisivat: je l'ai rencontré 'tapasin hänet' (je = subjektipronomini ja teon tekijä; l' = objektipronomini ja tekemisen kohde) ja Il a été vu 'hänet nähtiin' (il = subjektipronomini ja tekemisen kohde).

Toinen ero suomeen nähden on se, että passiivilauseeseen voi vapaasti lisätä (par-preposition edeltämä) tekijää: il a été vu par dix personnes 'hänet näki kymmenen henkilöä'. Koska ranskassa passiivia voidaan käyttää vain transitiivisista (ja bitransitiivisista) verbeistä kuvattava lähtötilanne on aina seuraavanlainen:

tekemisen suorittaja + tekeminen + tekemisen kohde kuten lauseessa Kissa söi hiiren. Puheenaiheena voidaan siis valita joko "kissa" tai "hiiri". Jos aloitan lauseen kissa-sanalla väitän jotakin kissasta, joka on puheenaiheena. Luonnollinen tulos on ranskassa aktiivinen lause. Kissalla on esimerkki-lauseessa kolme eri tehtävää: (a) tekemisen suorittaja, (b) puheenaihe [se, mistä jotakin sanotaan] sekä (c) lauseen subjekti: Le chat a mangé la souris.

Yhtä "sallittua" on yrittää sanoa jotain hiirestä (mitä hiirellesi tapahtui?). Ranskan lause alkaa tällöin sanalla la souris. Tämän jälkeen kissa voi joko jäädä taka-alalle, jolloin sitä ei mainita (la souris a été mangée 'hiiri syötiin') tai se ilmaistaan viimeisenä par-prepositiolla (la souris a été mangée par le chat 'hiiri joutui kissan kitaan/ hiiren söi kissa').

Kolmas ero on se, että vain ranskan transitiivi- (ja bitransitiivi-)verbejä voidaan taivuttaa passiivissa. Suomessa ei tällaista rajoitusta ole. Voidaan sanoa yhtä hyvin tullaan (passiivi) kuin syödään (passiivi). Ranskassa vain jälkimmäinen voi olla passiivissa.

PERFEKTI:

PERSOONAPRONOMINI:

---

PERSOONAPÄÄTE: Suomessa mm seuraavat sanaluokat voivat saada persoonapäätteitä: (1) verbit: (minä) tulen, (sinä) tulet, (hän) tulee, (me) tulemme, (te) tulette, (he) tulevat; (2) postpositiot: (minun) takiani, (sinun) takiasi...; (3) substantiivit: (minun) isäni, (sinun) isäsi...

PLUSKVAMPERFEKTI:

POSSESSIIVI:

(ks myös artikkeli)

PREDIKAATTI:

PREESENS: verbin aikamuoto, jonka pääasiallinen (mutta ei ainoa!) tehtävä on sijoittaa tapahtuma-aika nykyhetkeen. Preesensin nimi viittaa juuri tähän mutta preesens ei aina ilmaise nykyhetkellä tapahtuvaa asiaa. Kun sanon elle dort 'hän nukkuu' , tarkoitan että tämä tapahtuu parastaikaa. Voin kuitenkin myös sanoa il parle anglais 'hän puhuu englantia' silloinkin kun hän nukkuu tai on puhumassa kiinaa. Tällöin tarkoitan, että hänellä on tietty kyky piilevänä (englannin osaaminen) eli valmius puhua englantia tarpeen vaatiessa.

Preesensiä käytetään sekä ranskassa että suomessa myös tulevaisuudessa tapahtuvista asioista: hän aloittaa opiskelunsa viiden vuoden päästä. Ranskassa käytetään usein preesensiä menneen ajan tapahtumista. Sekä puhe- että kirjakieli turvautuu tähän keinoon, joka elävöittää kerrontaa.

PREPOSITIO:

PÄÄLAUSE: itsenäinen lause, joka sisältää tyypillisesti subjektin, verbin ja mahdollisesti objektin eikä ole alisteinen toiselle. Seuraavien esimerkkilauseiden alleviivatut osat ovat päälauseita: (a) kun hän tuli sisään kaikki olivat jo syömässä.

PÄÄSANA: lausekkeen ydinsana, jota ilman koko lauseen merkityssisältö romahtaa. Jos kaikki muut sanat jätetään pois viesti on vielä ymmärrettävä

Pääsana usein määrää missä muodossa siitä riipuvat sanat esiintyvät

(ks myös kongruenssi)

REFLEKSIIVINEN VERBI: ranskassa verbiä sanotaan refleksiiviseksi jos subjektipronominin lisäksi esiintyy ns refleksiivinen klitiikkipronomini, joka viittaa samaan persoonaan kuin itse subjekti . Lauseessa je me lave 'peseydyn', je sekä me-sanat edustavat molemmat yksikön ensimmäistä persoonaa 'minä'. Verbi taipuu muilta osin täysin samalla tavalla kuin ei-refleksiivinen verbi.

(1) verbin ilmaisema toiminta ei kohdistu ulkopuoliseen kohteeseen kuten vastaavassa ei-refleksiivisessä verbissä: tu laves 'peset (esim. pyykkiä)' vs tu te laves 'peseydyt'; tu parles 'puhut (jollekulle)' vs tu te parles 'puhut itseksesi'. Eräät ranskan verbit taipuvat tämän periaatteen mukaan vaikka suomen kielen kannalta tämä saattaa kuulostaa oudolta: ranskassa 'herätä' (se réveiller) on refleksiivinen verbi sillä sen perusmuoto (ei-refleksiivinen lähtökohta) tatkoittaa 'herättää' (réveiller). Vrt myös seuraavat parit:

(2) monikossa refleksiivisesti taivutettu verbi viittaa usein toimintaan, johon useat henkilöt osallistuvat keskenään: ils se parlent 'he keskustelevat; puhuvat keskenään/ ovat puheväleissä' (toinen tulkinta kuten ylempänä 'he [itsekukin] puhuvat itsekseen'); elles se lavent 'he pesevät toinen toistaan' (tai kuten kohdassa 1 'he [itsekukin] peseytyvät';

(3) refleksiivisesti taivutettu verbi voi joskus kääntää suomen passiivilla mutta se viittaa johonkin ajasta ja paikasta riippumattomaan yleispätevään toimintaan: le poisson se boit avec du vin blanc 'kala juodaan valkoviinin kanssa'. Refleksiivin verbin käytöllä puhuja viittaa (hänen mielestään) ehdottomaan ja yleiseen totuuteen (mahdolliset vivahteet: "meillä päin aina", "jokainen, joka ei tee sitä on barbaari"); la maison se voit de loin 'talo näkyy kaukaa' (jokainen, joka kulkee tästä näkee talon);

(4) joskus refleksiivinen taivutus on vain "muodollinen" ts se kuuluu (joskus muiden sanojen kanssa) johonkin sanontaan:

se souvenir 'muistaa' (ei käytössä muuna kuin refleksiivisenä); s'en aller 'lähteä pois'

REKTIO: rektio on etupäässä verbejä koskeva ilmiö, joka esiintyy suomessakin. Siinä tietty verbi ikään kuin "määrää" jollekin samassa lauseessa esiintyvälle sanalle sopivan sijamuodon. Sanakirjat antavat kunkin verbin rektion tiivistetyssä muodossa (esim puhua jstak... on lyhyt tapa kertoa, että jos pitää muodostaa lauseen johon kuuluvar sanat puhua (verbi) sekä filmi (puheenaihe) lopputulos voi olla puhuin filmistä (eikä esim filmiltä). Verbien rektiot ovat verbikohtaisia mutta verbit järjestäytyvät rajalliseen määrään "sukulaisryhmiä": verbit puhua ja kertoa "vaativat" molemmat saman sijapäätteen (-sta/ -stä) sellaiselle sanalle, joka edustaa puheenaihetta.

RELATIIVILAUSE: relatiivipronominilla alkava lause, joka määrittää tiettyä substantiivia. Substantiivin tarkoitetta voi tarkentaa monella tavalla kuten adjektiivilla: mikä auto? Sininen iso auto tai relatiivilauseella: mikä auto? -Auto, joka seisoo tuolla parkkipaikalla. Relatiivilauseen aloittaa aina relatiivipronomini. Relatiivilauseet voidaan joskus keventää käyttämällä saman merkityksisiä rakenteita tai lauseenvastikkeila: la dame qui a un petit chien 'rouva, jolla on pikku koira' => la dame avec un petit chien (sama merkitys); le livre qui est sur la table 'kirja, joka on pöydällä' => le livre sur la table 'pöydällä oleva kirja'.

RELATIIVIPRONOMINI: sana, joka aloittaa relatiivilauseen: le stylo qui est tombé 'kynä, joka putosi'; le stylo que j'ai acheté 'kynä, jonka ostin'; le stylo dont tu te sers 'kynä, jota käytät'. Relatiivipronominit eivät automaattisesti käänny kielestä toiseen. Niinpä viimeisen esimerkin dont-sana voi olla eri lauseissa josta, joista, jonka, joiden, jota jne. Kyseisessä lauseessa on käytettävä dont-sanaa sillä se vastaa rakenteita, joissa on de-prepositio (se servir + de 'käyttää jotakin'). Käännös on rakennekohtainen.

SANAJÄRJESTYS: mielekkäitä lauseita ei voida muodostaa laittamalla sanan peräkkäin mielivaltaisessa järjestyksessä. Yleistäen voidaan sanoa, että sanajärjestyssäännöt ovat tiukemmat lausekkeen sisällä (iso talo; erittäien hyvä ateria). Lauseen adverbiaaliset määritteet kuten aika-, tapa- ja paikkamääreet sijoittuvat yleensä vapaammin lauseen sisällä (hän tuli eilen // eilen hän tuli) kuin vaikkapa subjekti ja objekti verbiin nähden. Lauseen perusjäsenillä kuten subjektilla verbilla ja objektilla on suositumpi, tavallisin keskinäisjärjestys, joka on kuitenkin paljon tiukempi ranskassa kuin suomessa:

minä söin kalaa (tavallisin sanajärjestys suomessa vaikka muut järjestykset ovat myös mahdolliset) vs j'ai mangé du poisson (ainoa mahdollinen järjestys ranskassa). Sanajärjestyssäännöt lauseen ja lausekkeen sisällä on opittava muiden kielioppiasioiden ohella.

SIVULAUSE: yksinkertaisten lauseiden lataaminen peräkkäin ei ole kovin tehokas sillä pian kuulijan tai lukijan mielenkiinto herpaantuu (Tulin sisään. Satoi. Hän oli siellä jo. Tervehdin häntä. Meillä oli nälkä. Söimme. Samalla puhuimme. Nautimme ruoasta. Oli mukava jutella....). Puheesta ja teksistä tulee paljon elävämmäksi ja monipuolisemmaksi kun lauseet kytketään toisiinsa sivulauseilla (kun tulin kotiin/ tullessani kotiin aurinko oli jo laskennut; söimme sillä meillä oli nälkä). Sivulauseet voivat olla rinnasteiset, jolloin ne erotetaan toisistaan rinnastuskonjunktioilla.

SUBJEKTI:

SUBJUNKTIIVI:

SUBSTANTIIVI:

SUKU: suvulla tarkoitetaan kahta eri asiaa, joita ei pidä sekoittaa: (1) luonnollista sukua kuten ihmisten tai eläinten sukupuolta sekä (2) kieliopillista sukua. Kieliopillisia sukuja on ranskan kielessä kaksi: feminiini ja maskuliini(joissakin kielissä on vieläpä neutri esim saksassa ja venäjässä). Luonnolliselta suvultaan naaraspuoleinen yksilö on yleensä myös kieliopilliseltä suvultaan feminiini ja luonnolliselta suvultaan urospuoleinen taas yleensä maskuliini. Ei ole kuitenkaan harvinaista, että asia on toisin. Tällöin ratkaiseva kriteeri on aina kieliopillinen suku: jos jokin sana on kieliopilliselta suvultaan maskuliini ja sitä käytetään naisesta maskuliinisuku voittaa. Jos jokin toinen sana on kieliopilliseltä suvultaan feminiini ja sitä käytetään miehestä feminiinisuku voittaa. Samassa lausekkeessa olevat sanat mukautuvat siihen:

personnalité 'julkkishenkilö; merkkihenkilö' (kieliopillinen suku = feminiini): une nouvelle personnalité active 'uusi ja aktiivinen henkilö': kaikki sanat ovat ranskassa feminiinimuodossa silloinkin kun ko henkilö on mies.

Ranskassa jokainen substantiivi on joko maskuliini tai feminiini. Ei ole väliä viittaako se elolliseen vai elottomaan olioon. Helpoiten suvun muistaa siten, että opettelee jokaisen uuden substantiivin kylkiäisenä epämääräisen artikkelin (sen sijaan, että yrität muistaa voiture-sanaa, joka merkitsee autoa, opettele mieluummin une voiture, jossa une on epämääräisen artikkelin yksikön feminiini). Määräinen artikkeli ei ole niin kätevä sillä mikäli sana alkaa vokaalilla tai h:kirjaimella se ei paljasta sukua. Kieliopillinen suku on yksi näitä kielen ominaispiirteitä, joihin ei näytä sisältyvän paljon logiikkaa ja jonka pitää hyväksyä "välttämättömänä pahana". Kaikki kielet sisältävät paljon epäloogisuuksia (vrt suomen paikannimien taivutus: miksi TampereeLLA mutta HelsingiSSÄ..?).

On kuitenkin olemassa keinoja, joiden avulla voidaanmääritellä monien substantiivien suvun. Niitä en kuitenkaan suosittele ranskan kielen alkeiskursseilla (ne rasittavat muistia liikaa ja jarruttavat muuta edistämistä!):

(2) usein tiettyihin äänteisiin (huom. : tässä on kyse äänteistä, ei kirjaimista!) päättyviin sanoihin liitetään jompikumpi suvuista;

(3) tiettyihin kirjaimiin (huom.: nyt on kyse kirjaimista eikä äänteistä!) päättyviin substantiiveihin liitetään jompikumpi suvuista: ;

(4) joissakin tapauksissa tiettyyn merkityspiiriin kuuluvilla substantiiveilla on sama suku. Tähän ei näytä sisältyvän mitään logiikkaa ja tällaisia "aihepiirejä" on melko vähän. Niinpä jostakin syystä puiden nimet ovat ranskassa maskuliineja. Toisaalta jokien nimistä toiset ovat feminiinejä toiset maskuliineja.

(5) yhdyssanat: joistakin yhdyssanojen tyypeistä voi päätellä suvun, esim. (a) sellainen yhdyssana, joka on muodostettu verbimuodosta yksikön kolmannessa persoonassa ja sen (artikkelista riisutusta) objektista, on maskuliinisukuinen. Tämä yhdyssanatyyppi on hyvin yleinen ja usein (ei suinkaan aina!) merkitykseltään melko läpinäkyvä: kyseessä on välineen nimi (usein tekninen laite). Esim. porte-clés 'avaimen perä' ("väline, jolla kannetaan avaimia"); ouvre-boites 'tölkin avaaja' ("väline, jolla avataan tölkit"). Huom. että substantiivin suvulla ei ole vaikutusta asiaan: sekä clé 'avain' että boite 'tölkki' ovat feminiineja. Silti yhdyssana on maskuliini; (b) kahdesta substantiivista muodostetun substantiivi määräytyy ensimmäisen mukaan:

(6) Jos osaat jonkin muun romaanisen kielen, esim espanjaa tai italiaa, joissa on myös maskuliini ja feminiini, löydät paljon yhteistä mutta silti "sama sana" voi olla maskuliinisukuinen yhdessä kielessä ja feminiini toisessa tai päinvastoin. Silti suvut täsmäävät romaanisten kielten kesken ehkä yli 80%.

(7) Jos olet lukenut latinaa yhtäläisyydet ovat vielä heikoimmat! Vaikka latinassa oli vielä kolmas suku (neutri), joka on hävinnyt romaanisista kielistä, vastaavuudet maskuliinin ja feminiinin välillä ovat sattumanvaraisia. Esim arbor 'puu' oli latinassa feminiinisukuinen mutta ranskan arbre on maskuliini. Muut kieliopillista sukua tuntevat indoeurooppalaiset kielet kuten esim saksa ja venäjä eivät yleensä auta päättämään ranskalaisen sanan sukua. Esim kuu on ranskassa feminiini (la lune) ja saksassa maskuliini (der Mond); aurinko-sanan tapauksessa tilanne on juuri päivastainen (le soleil/ die Sonne).

SUORA ESITYS: ks  epäsuora esitys

SUORA OBJEKTI: ks valenssi(transitiiviset verbit; bitransitiiviset verbit)

SUPERLATIIVI: ajektiivin ja adverbin korkein vertailuaste. Esim: (kaikista) suurin, mielenkiintoisin; parhaiten.

(ks myös adjektiivi, adverbi ja komparatiivi)

TAIVUTUS: jotkut sanat taipuvat toiset eivät. Ensimmäisillä on monta eri muotoa (kirjoittaa, kirjoittavat, kirjoittanut, kirjoitti...; kala, kaloja, kalat, kaloilla...) toisilla vain yksi (toki, ja, että...). Ensimmäisillä sanoilla on tavutus toisille ei.

TRANSITIIVI (VERBI): ks valenssi ja bitransitiivi

VALENSSI:

voidaan verrata lausetta teatterin näyttämöllä tapahtuvan esitykseen, ja verbiä keskeiseen lauseenjäseneen, jonka tehtävänä on tiedottaa tapahtumista ja olotiloista. Näyttämöllä on tietty määrä näyttelijöitä ja rekvisiittaa (esim huonekaluja), joilla kaikilla on oman tehtävänsä. Näyttämön tapahtumat kertovat tietyistä suhteista tekojen, ihmisten, esineiden ja tunteiden välillä. Kieliopin näyttämöllä verbi valitsee tarpeen mukaan tapahtuman alullepanijan (kuka tekee...?), tekemisen välittömän kohteen (mitä hän tekee, katselee. ottaa...?), henkilön, jolle ko kohde kohdistuu (kenelle hän puhuu, antaa jotakin, soittaa..?) yms. Kullakin verbillä on omat pakolliset "näyttelijäänsä", joita on pienehkö määrä. Näitä sanotaan verbin valenssiksi. Toki voidaan verbiin liittää kaikenlaisia ylimääräisiä tarkennuksia mutta nämä ovat täysin valinnaisia. Puhua-verbiä ei voi ajatella ilman puhujaa, sanomaa tai puhekumppania (ellei ihminen tai eläin ainakin seinä tai metsä!). Sen sijaan puhumisen tapahtuma-aika ja -paikka voidaan helposti jättää lauseesta pois sillä ne ovat täysin valinnaisia eivätkä riipu mistään määrätystä verbistä.

Valenssista puhuttaessa on hyödyllistä käyttää termejä valenssi-0, valenssi-1, valenssi-2 ja valenssi-3. Suomessa on sellaisia verbejä, jotka voivat toimia yksinään kuten sääverbit: sataa, tuulee . Ei tarvita mitään ulkopuolista jäsentä sillä tämä tavallaan sisältyy verbiin: se, joka tulee alas taivaalta on sade; se, mika puhaltaa on tuuli jne. Koska nämä verbit eivät "vaadi" mitään ulkopuolista sanaa lauseessa niiden valensi on nolla. Ranskassa ei tällaisia verbejä ole. Sääverbit "vaativat" jonkinlaisen "subjektin" jota sanotaan muodolliseksi subjektiksi. Nimitys johtuu siitä, että tämä kieliopillinen subjekti, toisin kuin muut tavalliset subjektit, ei viita juuri mihinkään selvään olioon. Näin ollen ranskan verbien vähimmäisvalenssi on ykkönen, ja tämä verbiryhmä jakaantuu kahteen alaryhmään sen mukaan, onko "subjekti" muodollinen (il pleut 'sataa') vai tavallinen (il vient 'hän/se tulee'). Jos verbillä on valenssina nolla tai yksi sitä sanotaan intransitiiviseksi verbiksi. Jos verbillä on valenssi-1 se lauseenjäsen, joka esiintyy sen kanssa voidaan sanoa (tietyin varauksin, esim minua palelee) subjektiksi. Ei pidä sekoittaa nolla- ja ykkösvalenssia sellaisissa suomalaisissa tapauksissa, jossa subjekti on vain jätetty pois: sekä tulen että minä tulen ovat valenssiltaan ykkösiä sillä molemmissa on viitaus subjektiin (joko persoona pääteenä tai toistonaa pronomini+verbi+persoonapääte).

Eräät verbit tarvitsevat vielä toisen "näyttelijän", joko pakollisena tai valinnaisena: (sinä) syöt (hampurilaisia); hän puhuu (ranskaa); katselen sinua. Tätä uutta tulokasta on tapana sanoa objektiksi ja verbiä transitiiviseksi. Sellaisten verbien valensi on kakkonen: verbin lisäksi kaksi jäsentä ("subjekti" + "objekti")

Toiset verbit vaativat (tai ainakin edellyttävät) vielä kolmannen jäsenen. Näitä sanotaan bitransitiivisiksi. Tavalliset (koulu)kieliopit eivät erota niita tavallisista transitiiveista mutta ero on tärkeä sillä se auttaa ymmärtämään sellaisia hankalia käsitteitä kuin "suora objekti", "epäsuoraobjekti" "toinen objekti" tai "datiiviobjekti". Sellaisten verbien valenssi on kolmonen: verbin lisäksi kolme jäsentä ("subjekti", "objekti", "epäsuora objekti"). Toinen objekti on lähes aina elollinen: hän antoi kirjan sinulle. Tämä kolmas jäsen ei ole pakollinen mutta jos se on mukana lauseessa verbi määrää sen muodon (antoi sinulle, eikä esim sinulta). Tärkeä ero suomen ja ranskan kielen välillä on se, että jälkimmäisessä käytetään hyvin usein näitä kolme jäsentä yhdessä verbin kanssa silloinkin kun ne ovat kliittisiä . Suomen kielessä ranskan kliittisiä persoonamuotoja vastaavia persoonapronomineja käytetään paljon harvemmin. Seuraavan tyyppinen vastaus kysymykseen on aivan tavallinen ranskassa mutta hieman outo suomessa:

Mikäli verbi on transitiivinen (valenssi-2) tai bitransitiivinen (valenssi-3) kaikkia mahdollisia jäsenejä ei ole aina pakko käyttää: hän söi hampurilaisen (transitiivinen käyttö, jossa tekijän ["subjektin"] lisäksi on myös toiminnan kohde ["objekti"]) vs hän söi (intransitiivinen käyttö, jossa mainitaan vain tekijää); hän puhuu sinulle ranskaa (bitransitiivinen käyttö, jossa mainitaan kolme tapahtumaan osallistuvaa oliota: hän [= puhuja, "subjekti"], ranskaa [puhumisen muoto, jota puhuja käyttää ["objekti"] sekä sinulle [= ihminen, jolle puhe kohdistuu, "epäsuora objekti", "datiiviobjekti"]) vs hän puhuu ranskaa (transitiivinen käyttö jossa mainitaan vain tekijää ja puhumisen tuotos [ranskan kieli]) vs hän puhuu (intransitiivinen käyttö, jossa mainitaan vain tekijää).

Verbien valenssit voidaan esittää taulukkomuodossa seuraavaan tapaan:

VERBI:

YHDYSSANA:

YKSIKKÖ: toinen ranskan luvuista

(vastakohta monikko)

---

---

Viimeinen päivitys

30.1.2001

Alain Fabre