CAVENDISH, WILLIAM

[DUKE OF NEWCASTLE] (1592 - 1676)

William Cavendish, ehkä paremmin tunnettu Newcastlen herttuana (Duke of Newcastle) syntyi 1592 erittäin vauraaseen sukuun. Sukutiloihin hän hankki mm espanjalaisia, napolilaisia ja turkkilaisia hevosia, joita hän piti -- kuten Pluvinelkin-- parhaimpina. Cavendish oli monitahoinen merkkihenkilö sillä hänen ratsastustaitojen ohella hän myös otti suojeluksensa alaiseksi ajan merkittäviä englantilaisia kirjailijoita kuten Ben Jonson ja John Dryden. William Cavendishin nimeä mainitaan joissakin hyvin perusteellisissa englannin kirjallisuuden historian kirjoissa sillä hän itse kirjoitti myös näytelmiä ja runoja. Cavendishin elämä sujui osittain maanpaossa aikana, jolloin Englanti oli sisällissodassa (1642-1652). Poliittinen kenttä oli silloin jakautunut kahtia: yhtäältä iloitsevat yläluokan katoliset cavaliers, joihin Cavendish itse lukeutui, toisaalta synkät puritaanit. Kaikki erotti osapuolet. Parlamentti ja puritaanit yhdessä kaatoivat kuninkaan Charles I ja teloittivat hänet 1649 ja Oliver Cromwell kaappasi vallan. Koska taideratsastusta oli harrastettu lähinnä kuninkaan hovissa puritaanit onnistuivat karkoittaa se pitkiksi ajoiksi Englannista. Englannin sisällissodassa Newcastlen herttua jakoi avokätisesti varojaan rahattoman kuninkaan Charles I armeijan muodostamista varten. Palattuaan maanpaosta Englantiin Cavendishin uskollisuutta kuninkaalle palkittiin runsain mitoin ja hän sai takaisin suuren osan omaisuutensa. Newcastlen herttuan tittelin hän sai 1665. William Cavendish kuoli 1676 ja hänen viimeinen leposijansa on Westminster Abbeyssa.

Sylvia Loch (1994: 91-92) mainitseekin, että Cromwell ja hänen kannattajansa antoivat kuolin iskun taideratsastukselle Britanniassa.Vaikka Stuartit palasivat valtaistuimeen heillä oli suuria vaikeuksia hallita maata. Siitä lähtien englantilaiset jättivät hyvästit maneesiratsastukselle ja kehittivät omia, ulkoratsastukseen tarkoitettuja menetelmiä, joissa ratsastamisella kootulla hevosella ei ollut enää sijaa. Puhdasverisiä hevosia myötä englantilaiset hylkäsivät kankikuolaimet ja käyttivät vain nivelkuolaimia, mikä oli sopusoinnussa puhdasveristen luonteeseen. Yhtä pessimistisesti kirjoittaa myös Felton (1962), joka toteaa että "[Englannissa] kouluratsastus saavutti huippunsa Newcastlen herttuassa. Hänen jälkeensä, samaan aikaan kun klassinen ratsastus kehittyi manner-Euroopassa, mitään vastaavaa edistystä tapahtunut Englannissa". Englannin kuningas Henry VIII (1491-1547) Renesanssi-ajan tyypillisenä edustajana edisti kulttuurielämää ja kutsui maahan italialaisia taiteilijoita, joiden joukosta löydämme erään Grisonen napolilaisen ratsastusakatemian oppilaan. Elizabeth I (1558-1603) jatkoi isäänsä työtä kutsumalla lisää italialaisia ratsumestareita Englannin hoviin. Siihen aikaan käännettiin englanniksi Grisonen kirja Gli ordini di cavalcare, joka oli ilmestynyt Napolissa 1552. Thomas Blundeville käänsi Grisonen kirja 1560 ja julkaisi sen omaan kirjaansa Fowre chiefest offyces belonging to an horseman(1565) nimellä The arte of ryding and breakinge greate horses. Muita merkittäviä englantilaisia ratsastajia 1500-luvun loppupuoliskolta olivat Gervaise Markham, John Astley ja Christopher Clifford. 1600-luvun ensimmäisen puoliskon kuninkaat James I ja Charles I toivat lisää ratsastajia Italiasta ja Ranskasta. Newcastlen herttuan maine oli mantereella suuri. La Guérinière kirjoittaa teoksessaan École de cavalerie (1731) " Melko suuren määrän kirjoittajien joukosta olemme alan asiantuntijoiden yksimieliseen mielipiteeseen yhtyen valinneet vain kaksi nimeä, nimittän herrat de la Brouen sekä Newcastlen herttua". Vaikka La Guérinièrea pidetään yleisesti avotaivutuksen keksijänä Cavendish ratsasti hevosiaan samalla periaatteella mutta ympyrällä. La Guérinièren ansio "rajoittuisi" näin ollen Cavendishin keksimän liikkeen soveltamiseen suoralle linjalle. Ratsastuksen alan keksinnöt noudattavat samaa kaavaa kuin muutkin aatehistorian keksinnöt: tiettyyn yksittäiseen keksintöön liitetään mielellään vain yksi keksijän nimi mutta kyseisellä keksinnöllä on usein pitkä historia takanaan, johon kuului usein myös nimettömiksi jääneitä edeltäjiä. "Keksijä"-nimikkeen sijasta voitaisiin puhua tällöin mieluummin jonkinlaisesta "katalysaattorista". Myös Claude Bourgelat (1712-1779) kunnioittaa William Cavendishin muistoa ilman tekijän nimeä julkaistun teoksensa nimikkeessä Le nouveau Newcastle vuodelta 1744. Newcastlen herttuan tyyli on usein ärsyttänyt hänen lukijoitaan ja heittänyt varjon taitavuutensa ylle. On totta, että hänen ylimielisyytensä oli silmäänpistävä hän kirjoitti esimerkiksi "Jos tämä minun kirjani ei mielytä teitä tämä ei vähennä tyytyväisyyttäni sillä olen täydellisesti vakuuttunut siitä, että se on ehdottomasti paras kaikista niistä kirjoista, joita olette lukeneet tähän asti. Minä tulen opettamaan teille sitä mitä koskaan aiemmin ole ollut tiedossa".

Englannin sisällissodan seurauksena Cavendish lähti maanpakoon vuonna 1644 ensin Rotterdamiin ja sitten Pariisiin, jossa hän avioitui. Pariisissa hän ystävystyi hippologin Jacques de Solleyselin (1617-1680) kanssa, joka oli ollut Versaillesin linnan Suur-tallin ratsumestarina ja joka opetti Pariisissa aristokraattien suosimassa Bernardin ratsastusakatemiassa. Solleysel käänsi ranskaksi William Cavendishin toisen kirjan. Koska Cavendishin molempien teosten nimet ovat melkein identtiset lukuisista käännöksistä ja uusintapainoksista ei saa selvää kumpaa laitosta ne edustavat (tämän vyyhdin selvittämiseksi olisi vain yksi tie: kahlata yksitellen kaikkia uusintapainoksia ja käännöksiä tai löytää ratkaisun jostakin bibliografisesta teoksesta kuten Huth 1887 ja 1981; Marqués de la Torrecilla 1916-1921; Mennessier de La Lance 1915-1921 ja 1999; Wells 199??). Pian sen jälkeen hän perusti Antwerpeniin maneesin ja tuli pian kuuluisaksi. Hänen kirjansa Méthode et invention nouvelle de dresser les chevaux ilmestyi Antwerpenissa 1658. Kirjaa koristavat Rubensin oppilas Abraham van Diepenbeeken nelisenkymmentä upeaa puu- ja kivipiirustusta. Monteilhet (1979: 207), sekä Steinkraus (2000) mainitsevat englanninnoksen julkaisemisvuodeksi ja paikaksi 1667 ja Lontoo. Kyseisestä painoksesta puuttuvat kuitenkin Diepenbeken piirustukset. Vuonna 1743 julkaistiin Lontoossa lopullisen englanninkielisen version piirustuksineen. Piirustuksissa usein kuvattu Bolsoverin linna sijaitsee Derbyshiressa. Se on osittain raunioina mutta osia on säilynyt ehjinä. Niihin kuuluu Newcastlen herttuan ratsastusakatemian sali, joka on rakennettu vuosina 1630-1634.

Cavendishin kirja on erittäin virkistävää luettavaa joskin se tekniset selitykset jäävät joskus hieman hämäriksi. Tekijä aloittaa kirjansa taistelulla ennakkoluuloja ja taitamattomuutta vastaan. Ennakkoluuloihin kuuluu esimerkiksi usko, että joistakin hevosista ei olisi mitään hyötyä. Cavendish oikaisee väärinkäsityksen muistuttamalla, että hevosella ja ihmisellä on paljon yhteistä, muun muassa se, että eräät ovat hyviä jossakin toiminta-alalla toiset toisessa. Yksi ihminen voi harvoin olla samalla taitava suutari, muusikko ja sotilas. Samoin on hevosten laita: joku ratsu loistaa piaffessa tai capriolessa, toinen on erinomainen laukkahevonen mutta surkea ravuri, kolmas sopii kärryjen vetämiseen ja neljäs myllykiven pyörittäjäksi. Kaikilla on oma tehtävänsä ja ansaitsee paikkansa meidän keskuudessa. Cavendishin humaanisuus korostuu myös siinä, miten hän paheksuu ihmisiä, jotka kohtelevat hevosia epäkunnioittavasti ja väkivaltaisesti. Näkyy selvästi, että hän ottaa etäisyyttä italiaisiin edeltäjiinsä, Grisone etunenässä. Filosofian näkökulmasta Cavendish julistautuu idealismin kannattajaksi utilitarismia vastaan: jotkut ihmiset pitävät turhina hevosten "tanssimista" ja "koreita liikkeita" koska he eivät ymmärrä mitä hyötyä niistä voi olla käytännössä: " Jos nämä ihmiset haluavat luopua kaikesta turhiksi kutsumistaan asioista heidän tulisi asettua asumaan puun koloihin, pukeutua puiden lehtiin, syödä pelkkiä tammen terhoja ja juoda pelkkää vettä. Ihmisten muodostamissa yhteisössä ne, jotka ammatikseen koristavat hattuja höyhenillä ovat yhtä tärkeät kuin karjan ja lampaiden teurastajat sillä molemmat elättävät perhettään. Yhteisössä jäsenet auttavat toinen toistaan kukin oman tehtävänsä mukaan". Toinen tärkeä tehtävä on taistelu vallitsevaa taikauskoa vastaan. Hevosten ominaisuudet muka määräytyvät tähtien asennosta ja ratsujen merkeistä? Hevosten hyvien ominaisuuksien peritymisestä hän Cavendish kantaa suurta huolta. Hänen neuvonsa ovat järkevät: "Paras ori on huolellisesti valittu berberi tai espanjalainen hevonen, jonka hyvät ominaisuudet ovat vahvat jotta ne perityisivät. Mitä kantatammaan tulee suosittelisin joko hyvin muodostunut espanjalaista tai napolilaista. Jos niitä ei ole saatavissa kaunis englantilainen tamma käy hyvin kunhan sen ominaisuudet ovat hyvät. Sen sijaan en tunnistaudu astrologian ystäväksi sillä astrologian sekoittaminen hevoskasvatukseen on täysin mieletöntä". Ensimmäisen osan lopussa Cavendish erittäin modernisti muistaa kiittää uskollisia avustajiaan kapteenia Mazinia ja hänen tallipoikaansa, jotka pilkahtavat silloin tällöin van Diepenbeke kuvissa (monet tietokirjailijat eivät vieläkään 1900-luvun alussa maininneet mitään avustajistaan). Cavendishin hellyttävän nöyrä ja humaani asenne tässä suhteessa tuntuu olevan ristiriidassa sen kanssa, mitä monet ihmiset ovat kirjoittaneet hänen omahyväisyydestään. Newcastlen herttuan "omahyväisyys" ehkä ilmenee parhaiten van Diepenbeken kuviin liitetyistä ranskankielisista runoista, jotka usein naiivein korusanoin ylistävät häntä. Se näkyy myös joskus eräiden kirjan kappaleiden otsikoista, jotka saattavat kuulostaa kerskahtavilta. On kuitenkin syytä muistaa, että koska Cavendishin kirja on 1600-luvun hengen tuote sen puolueeton tarkastelu pitää lähteä sen ajan vallitsevista kirjallisista kriteereistä käsin.