Kuva 1: Decarpentry ja Professeur (piaffer, teoksessa
Piaffer et passage, 1931)
Albert Decarpentry syntyi 1878 Pohjois-Ranskassa.
Hänen äitinsä oli kuuluisan ratsastajan Eugène Caronin
(1812-1887) tytär. Eugène Caron oli ollut
François Baucherin
oppilas vuodelta 1857. Caronin suvussa oli muitakin tunnettuja ratsastajia
kuten Decarpentryn eno Edouard Caron sekä François Caron, Eugène
Caronin serkku, joka oli ollut Baucherin oppilas ja
James Fillisin
opettaja. Päästyään ylioppilaaksi Decarpentry aloitti
opintonsa Saint-Cyren sotakorkeakoulussa 1898. Vuoden 1905 lopussa hänet
lähettiin Saumurin ratsuväen kouluun, jossa hän opetti aina
vuoteen 1913, minkä jälkeen hän toimi pari vuotta rakuunana
Tunisiassa, Algeriassa ja Marokossa. Decarpentry osallistui ensimmäisen
maailmansotaan, jossa hän haavoittui ja joutui sotavangiksi. Saksalaiselle
sotakirurgille, joka kertoi hänelle että vaikka hänen vasenta
käsivartta ei jouduta amputoimaan kyynärpään asento
pitä lukita Decarpentry vastasi "lukitkaa se
sitten ratsastajan ohjaspitoasentoon". Vapauduttuaan hänet
lähetettiin Algeriaan. Eurooppaan hän palasi 1922 Saint-Cyrin
kouluun pääaineenaan oikeustiede ja sivuaineenaan arabian kieli.
1925 Decarpentry nimitettiin Saumuren ratsuväen koulun varakomentajaksi.
Hän ehti vielä osallistua toiseen maailmansotaan. Decarpentry
kuoli Pariisissa vuonna 1956.
Decarpentryn ratsastuksen historian tuntemus oli
valtava ja hän omisti erittäin merkittävän alan kirjaston.
Decarpentryn ensimmäinen julkaisu on nelisenkymmentä sivuinen
kirjanen nimeltään Piaffer et passage, préparation
aux épreuves de dressage (Piaffe ja passage,
valmentaminen kouluratsastuksen kokeisiin), joka ilmestyi Rennesissä
1932. Seuraava merkittävä kirjoitus on parisatasivuinen Baucher
et son école (Baucher ja hänen koulukuntansa
, ilmestyi 1948).
Decarpentryn pääteos on vuonna 1949 ilmestynyt
Equitation académique (uusintapainoksia 1964 lähtien).
Kirjaa ei ole helppoa lähestyä sillä se on erittäin
vaativaa luettavaa mutta se on hyvin johdonmukainen ja selvästi jäsennelty.
Oma kappaleeni on 1991 Lavauzelle-kustantamolla ilmestynyt uusintapainos.
Kirja koostuu kahdesta osasta, varsinainen équitation académique-pääosta
(s. 11-207) sekä neljästä liitteiksi nimitetystä kappaleesta
(s. 210-276), joissa Decarpentry käsittelee maasta käsin tapahtuvaa
hevosen koulutusta kouluratsastusta varten. On sangen valitettavaa joskin
melko yleinen ratsastuskirjoissa, että sisällysluettelosta ei
saa perusteellista kuvaa kirjan rakenteesta. Hakemiston puute vaikeuttaa
myös kirjan käyttöä. Esittelen tässä vain
Decarpentryn kirjan ensimmäistä osaa (siis yllä mainitut
sivut 11-207). Tämä koostuu yhteensä kahdesta pääjaosta,
joiden nimet ovat ylimalkaiset "yleistä" (considérations
générales) sekä "koulu[tus]" (
le dressage. Nimi tarkoittaa ranskaksi sekä kouluratsastusta
että hevosen koulutus).
"Yleistä"-otsikon alla on kaksi (nimetöntä)
osaa, jotka jakautuvat yhteentoista lukuun seuraavasti:
I-osa:
1. luku "akateeminen ratsastus/ l'équitation
académique" (s. 11-20), jossa Decarpentry yrittää -- mielestäni
epäonnistuneesti-- tehdä eron akateemisen ja taideratsastuksen
välillä. Minulle ainakaan ei seljennyt mitä tunnusmerkkejä
hän käyttää ero tehdessään. Decarpentry mainitsee
niiden kahden käsitteen ohella sirkusratsastuksen, tosin melko halveksivaan
sävyyn, mutta ero sirkus- ja (taide-/ kouluratsastuksen on joka tapauksessa
selvempi. Decarpentry ei näytä vielä (näinä kouluratsastuskilpailujen
alku/kulta-aikoina) tekevän eron klassisen taideratsastuksen ja pelkästään
kilpailuihin valmennettavan kouluratsastuksen välillä (hän
ei käytä edes termiä "klassista"). Decarpentry sulkee lisäksi
akateemisen ratsastuksen ulkopuolle kaikki "fantasia"-liikkeet (
allures de fantaisie) jollaisiksi hän kutsuu kaikkia ilmassa
tapahtuvia liikkeitä sekä espanjalaista käyntiä ja ravia.
Decarpentryn valitsemalla fantaisie-termilla
on ranskassa sikäli kielteinen ja jopa ylimielinen sävy sillä
se viittaa johonkin halpaan, rahvaanomaiseen ja vakavuutta vailla olevaan
asiaan. Ei voi välttyä siitä ikävästä ajatuksesta,
että Decarpentry hyväksyy "akateemiseksi ratsastukseksi" vain
se, mikä on sallittu kouluratsastuksen kansainvälisissä
kilpailuissa ("akateeminen"-nimike sopisi varmaan paremmin vanhaan klassiseen
taideratsastukseen kuin nykyiseen kouluratsastukseen sillä se tuo
mieleen vanhat ratsastusakatemiat, joissa harjoiteltiin myös ilmassa
tapahtuvia liikkeitä). Decarpentryn penseä suhtautuminen sirkusratsastukseen
muistuttaa suuresti niitä mielipiteitä, joita
L'Hotte
tuo esille samasta asiasta kirjansa Questions équestres luvussa
XII. Decarpentryn kielteinen ja ylimielinen suhtautuminen sirkustaiteeseen
ei kuitenkaan millään tavoin vähennä hänen kirjansa
arvoa. Se on silti osoitus Decarpentryn tietystä suvaitsemattomuudesta
(jokaisen kirjoittajan on pakko rajata jollakin tavalla käsittelemiä
aiheitaan mutta miksi pitäisi tuomita muiden harjoittelemia asioita?).
Tämän kappaleen jälkeen Decarpentry käsittelee lyhyesti
akateemisen ratsastuksen historiaa Italian renesanssista nykypäiviin
(1900-luvun alkuun). Seuraavan otsikon alla hän jatkaa akateemista
ratsastusta käsittelevää selvittelyään.
2. luku "ratsastaja-oppilas/ l'écuyer-élève"
(s. 21-26. Decarpentry käyttää ratsastajasta sanaa "écuyer",
mikä ei tarkoita ketä tahansa vaan jo erittäin pitkälle
edistynyttä ratsastajaa. "Ratsastaja" on ranskaksi yleisesti
cavalier). Decarpentry valittaa niitä vaikeuksia joita ratsastaja-oppilas
joutuu kohtaamaan niin kauan kuin Ranskaan ei saada perustetuksi sellaista
taideratsastuksen konservatoriota kuten Wienin espanjalainen koulu (Decarpentry
puhuu tietysti ajasta, jolloin kouluratsastajat olivat lähes poikkeuksetta
kaikki sotilaita sillä vain he pystyivät omistautumaan täyspäiväisesti
kouluratsastuskilpailuihin).
3. luku "hevosen valinta/ choix du cheval" (s. 27-39).
Kuten nimestä käy ilmi Decarpentry luettelee niitä ominaisuuksia
mitä hevosella on oltava pystyäkseen suoriutumaan tehtävistään.
II-osa:
1. luku "avut/ les aides" (s. 40-58). Decarpentry
aloittaa tähdentämällä ratsastajan pohkeiden eteenpäin
vievän tehtävän merkitystä ja mitä seurauksia
on niiden liian heikolla tai liian voimakkaalla käytöllä
hevosen kulkemiseen. Hän käsittelee seikkaperäisesti millä
eri tavoilla ratsastajan tulee käyttää tehokkaasti pohkeitaan,
kantapäitään ja kannuksiaan (s. 40-43). Seuraava kohta käsittelee
toisen, irrallisen pohkeen vaikutusta sekä molempien pohkeiden yhteisvaikutusta
(s. 43-45). Decarpentry jatkaa luettelemalla ohjasapujen eri aikaansaannoksia
(kontakti hevosen suuhun, hevosen ottama tuki, puoli-pidäte, "vibraatio"
eli sormenpäiden värisyttäminen, suun rentoutuminen (s.
45-46) ja kertomalla nopeuden ja suunnan muutosten säätämisestä
(s. 46-51). Seuraava alaotsikko "maniement des rênes/ ohjien käsittely"
(s. 51-52) on pettymys sillä Decarpentry ei juuri muuta anna kuin
hyvin ylimalkaisia neuvoja. Suurimmassa osassa nykyisistä ranskalaisista
ratsastuksen oppikirjoista mainitaan viisi eri ohjasotetta ja selitetään
niiden vaikutusta (kyseessä on aina ohjasote + pohje- ja/tai painoapu
mutta lyhyyden vuoksi niitä sanotaan ohjasotteiksi): 1. johtavaohjasote/
rêne d'ouverture; 2. suora ohjasote (?)/ rêne directe d'opposition;
3. sään edessä vaikuttava epäsuora ohjasote (?)/ rêne
contraire d'opposition en avant du garrot; 4. sään takana vaikuttava
epäsuora ohjasote (?) / rêne contraire d'opposition en arrière
du garrot; 5. tukeva ohja (?) / rêne contraire tai rêne d'appui
-- suomennokset hieman epävarmat. Näistä Decarpentry ei
mainitse mitään. Seuraavia asioita Descarpentry käsittelee
kukin oman otsikkonsa alla: "paino/ le poids du corps" (s. 52-54), "kiittäminen/
la caresse" (s. 54-56), "raippa/ la cravache" (s. 56), "ääni/
la voix" (s.57-58), "influences extérieures/ ulkopuoliset vaikutukset"
(s. 58), joilla Decarpentry tarkoittaa lähinnä ratsukon työskentelyä
ympäröivän maailmaa.
2. luku "kuolaimet / les embouchures" (s. 59-68).
Tässä lyhyessä osassa Decarpentry käsittelee odotetusti
pääkoulaintyyppien vaikutusta hevoseen ja niiden sovittamisesta
hevosen suuhun (nivelkuolain, kankikuolain, Baucher- ja Fillis-kuolaimet
sekä Englannin ratsuväen kuolain).
3. luku "kuolaimella kulkeminen / mise en main"(s.
69-73), jossa Decarpentry käsittelee odotuksenmukaisesti sitä hevosen
kokoamisen alkuvaihetta, jolloin ratsastaja vaikuttaa rentoutuvasti hevosen
suuhun.
4. luku "(pään) kokoaminen (?) / le ramener"(s.
74-77). Sanalla "ramener" viitataan ranskassa siihen ilmiöön,
jolloin hevosen pään ja kaulan kulma sulkeutuu ja niskasta tulee
korkein piste. "Ramener" on täydellinen kun hevosen nenäpii on
aivan pystysuora. Tähän vaiheeseen voidaan päästä
Decarpentryn mukaan kolmella tavalla: (1) hevosen pää vetäytyy
kohti vartaloa, (2) hevonen siirtää vartaloaan kohti päätään,
(3) näiden kahden liikkeen yhdistelmällä.
5. luku "kaulan kohoaminen / le relèvement
de l'encolure" (s. 78-84) auttaa ymmärtämään paremmin
edellistä lukua esittäen samalla pään ja kaulan kokoamiseen
vaikuttavia mekanismeja hevosen anatomian avulla.
6. luku "myötääminen / la descente
de main" (s. 85-87). Tässä Decarpentry varoittaa heti alkuun sekoittamasta
kahta erillistä käsitettä: myötääminen, jolloin
hevosen pään asento säilyy muuttumattomana vaikka ratsastaja
myötää ohjista (eli ratsastaminen löysin ohjain hevosen
pysyessä hyvin koottuna) sekä ohjien pidentäminen, jolloin
hevosen annetaan venyttää kaulaansa sen verran mitä sen
liikkuminen eteenpäin kulloisessakin tapauksessa vaatii. Decarpentryn
tarkoittamassa myötäämisessä ratsastaja ensin myötää.
Jos hevonen ei ymmärrä ratsastajan toimenpiteen tarkoitusta,
mikä ilmenee siten että se alkaa venyttää päätään
eteen, ratsastajan on siirrettävä pää takaisin alkuasentoon
niin monta kerta kunnes hevonen tottelee. Heti kun hevonen ymmärtää
mitä siltä odotetaan ratsastajan tulee kiittää sitä.
Decarpentry valittaakin, että näiden kahden eri toiminnan aikaansamiseksi
ei ole olemassa kahta eri menetelmää. Silti hän neuvoo käyttää
pohkeita keinona saada hevosen tajuamaan eron: pohkeen ollessaan passiivinen
myötääminen ei merkitse hevoselle vapautta venyttää
päätään. Pohkeen ollessaan sitä vastoin aktiivinen
hevonen ymmärtää, että sille on annettu vapaus venyttää
kaulaansa eteen.
7. luku "kokonaisvaikutus (?) / l'effet d'ensemble"(s.
88-91). Decarpentry ei tässä tarjo ko. käsitteelle mitään
määritelmää mutta hän neuvoo lukemaan mitä
La Guérinière
, Baucher
sekä Faverot de Kerbrech
kirjoittavat siitä kirjassaan Dressage méthodique
du cheval de selle vuodelta 1891 (Faverot de Kerbrech välitti uskollisesti
"toisen vaiheen" Baucherin menetelmiä). Ennen kun palaan Decarpentryhin
kannattaakin vilkaista esim. mitä Faverot de Kerbrechilla on sanottava
sillä se on erittäin selkeää: "
effet d'ensemblen tehtävä on joko saada hevonen täysin liikkumattomaksi
tai pakottaa sitä säilyttämään ratsastajan haluaman
askellajin tai suunnan. Tähän tarkoitukseen päästään
käden, pohkeiden ja tarpeen vaatiessa kannuksenkin jatkuvalla ja asteittaisella
puristuksella" (mt. "Principes généraux; le rassembler"-otsikon
alla. Kirjan elektonisen versioni sivu 10 mutta se ei vasta alkuperäistä).
Faverot de Kerbrech korostaa eroa (täydellisen) kokoamisen (rassembler)
ja kokonaisvaikutuksen välillä: "kokoaminen
elävöittää, herättää ja vilkastuttaa
hevosen liikkeitä antaen se toiminnalle loistoa ja henkevyyttä
kun taas effet d'ensemble rauhoittaa, sammuttaa tai säätelee
hevosen toimintaa". Decarpentry on sitä mieltä, että
effet d'ensemblea pitäisi käyttää mahdollisimman vähän
jos ollenkaan ja yleensä vain ongelmahevosten kanssa joilla kukaan
ryhdy osallistumaan kilpailuihin.
8. luku "peräänanto / le rassembler"(s.
92-96). Decarpentry tekee eron eriasteisten kokoamisasteiden välillä
aina hevosen käyttötarpeen mukaan (laukkakilpailu-, este-, maneesi-
tai akateeminen/kouluratsastus). Kokoamisasteiden erot näkyvät
hänen mukaansa hevosen ulkomuodossa. Akateemisen ratsastuksen tarpeisiin
Decarpentry suosittelee sellaista peräänantojen asteikon välipykälää,
jolla hevonen pystyy mahdollisimman joustavasti "muuntua" nopeasti vaihtuvien
tilanteiden mukaan. Decarpentry varoittaa takajalkojen liiallisesta työntymisestä
alle (esimerkkinä "ensimmäisen vaiheen" Baucherin metodi) ja kehottaa
ratsastajaa välttämään yrittää koota hevosta
muulloin kuin liikkeellä ollessaan välttääkseen paikallaan
tapahtuvan peräänannon haitallisia vaikutuksia.
"Dressage"-otsikon alla on taas kolme nimettyä
osaa:
I / "Koulutuksen eteneminen / progression du dressage"
(s. 97-105), jossa Decarpentry käsittelee eri askellajien sopivuutta
ratsukon kulloiseenkin koulutusvaiheeseen (känty, ravi ja laukka).
II / "Ravityöskentely / travail au trot" (s. 106-180).
Tämä osa jakautuu kahdeksaan lukuun: (1) askellajin säätäminen
ja kehittäminen / régularisation du développement de
l'allure", jossa Decarpentry käsittelee ravin pidentämistä
ja lyhentämistä sekä harjoitus- ja kevyttä ravia (s.
106-112); (2) "hevosen taipuisuutta kehittäviä harjoituksia/
assouplissement latéral du dessus" (sananmukainen käännös
"yläosan sivuttainen verryttely" kuulostaa varmaan kömpelöltä.
Decarpentry viittaa hevosen selkärangan yhteydessä oleviin osiin
vaikuttaviin harjoituksiin). Decarpentry huomauttaa aluksi ympyrällä
tapahtuvan työskentelyn eduista hevoselle ja neuvoo ratsastajaa tavoista
kulkea oikein ympyrällä ja suoristaa hevonen. Avuksi hän
vetoaa sekä fysiikan lakeihin että geometriaan (s. 113-121);
(3) "työskentely kahdella uralla/ travail de deux pistes", jossa Decarpentry
puhuu avo- ja sulkutaivutuksista sekä pohkeen väistöstä
(s. 122-132); (4) "koulukäynti, piruetit/ pas d'école, pirouettes".
Koulukäynnin käsittely tässä osassa on sikäli
luontevaa, että on tietysti kyse siirtymisestä ravista koulukäyntiin
(s. 133-138); (5) "venyttelyharjoitukset/ pratique des assouplissements",
joka Decarpentry jakaa kahteen kohtaan: hevosen leuan rentouttamisharjoitukset
sekä muut venytykset. Leuan rentouttamisharjoitusten yhteydessä
hän antaa esimerkkejä Baucher "ensimmäisestä" ja "toisesta"
vaiheesta (s. 139-150); (6) "peruutus/ reculer". Peruutuksen paikka "ravi"-otsikon
alla on looginen sillä molemmissa on kyse kaksitahtisesta diagonaalijalkaparien
liikkumisesta (s. 151-158); (7) "kulmien ratsastus/ le passage des coins"
(s. 159-165); (8) "piaffer-passage" (s. 166-180).
III / Laukkatyöskentely / travail au galop" (s.
181-207). Tämä koostuu neljästä luvusta: (1) "jatkotyöskentely
laukassa/ travail au galop en vue de son affermissement" (s. 181-188);
(2) "laukan nostot/ départs au galop" (s. 189-194); (3) "jalan vaihdot
laukassa/ les changements de pied au galop" (s. 195-203); (4) "laukka kahdella
uralla - pirouette / galop de deux pistes - pirouette" (s. 204-207).
Viimeinen Decarpentryn elämän aikana julkaistu
teos on historiallinen katsaus, kahdentoista Saumuren ratsuväen koulun
ratsumestarin elämäkerrat, Les Maîtres Ecuyers du Manège
de Saumur de 1814 à 1874 (ilmestynyt 1954). Decarpentryn kuoleman
jälkeen ilmestyi 1957 kirja L'essentiel de la méthode de
haute école de Raabe (Raaben oppien perusteet
), jossa Decarpentry esittää
Charles Raaben
(1811-1889) oppeja.
