HÜNERSDORF, LUDWIG (1748 - 1813)

Ludwig Hünersdorf syntyi 1748 Etelä-Saksassa Rhein-joen seudulla. Hän toimi ensin Hessen-Kasselin prinssin henkivartijoiden ratsumestarina (Regimentsbereiter). Tämän jälkeen Hünersdorf työskenteli ensin keisarin Wilhelm I (1797-1888) ja sitten vuonna 1806 kuninkaaksi kruunatun Württembergin herttuan Friedrichin II (1797-1816) pääratsuttajana. Hünersdorfin vuonna 1791 ilmestynyt kirja Anleitung zu der natürlichsten und leichtesten Art, Pferde abzurichten (Opastaminen luonnollisimpaan ja helpoimpaan tapaan kouluttaa hevosia) on Valistuajan selkeä näyte. Hän oli erityisen tarkasti tutkinut La Guérinièren teosta, jota hän selitti ja josta hän käänsi pitkiä otteita. Otten mukaan (1994: 85-87) Hünersdorf oli ensimmäinen saksalainen hippologi, joka yritti soveltaa La Guérinièren oppeja ratsuväen sotatarpeisiin. Hünersdorfin teoksen ranskantajan Armand de Brochowski huomautti esipuheessaan (1843) tosin hiukan liioitellen, että saksalaisen mestarin teksti poikkesi suuresti ranskalaisten ratsastajien mielipiteistä "saksalaisesta" ratsastuksesta. Hünersdorf on todella poikkeus sikäli kuin hän painottaa jatkuvasti -- klassisen taideratsastuksen perinteiden mukaan -- kevyen hevosen merkitystä ratsastuksessa. Keveys-sanan runsas käyttö ei kuitenkaan sinänsä merkitsee mitään. Hünersdorfin mainitsemasta keveydestä on tosin hankalaa saada suoranaista näytettä hänen kirjastaan sillä kuten hän itse sanoo, teos on kirjoitettu harrastajille ja (rivi)sotilaille. Kuten Hünersdorf ilmoittaa heti esipuheessaan: "". Hünersdorf asettuu maneesiratsastuksen kannattajaksi joskin hän viisaasti huomauttaa, että maneesihevosen on osattava myös liikkua sujuvasti maastossa. Samaa mieltä olivat myöhemmin mm. d'Aure , Fillis ja Beudant . Mielestäni voidaan oikeutetusti sanoa, että Hünersdorfin edustamasta ratsastuksesta löytyy sekä germaaniselle että romaaniselle koulukunnalle ominaisia piirteitä: romaanisen koulukunnan oppien mukaisia ovat esimerkiksi hevosen "keveys"sekä ratsastajan hellien otteiden painottaminen (vaikka nämä sanat jäävät Hünersdorfin teksissä vain sanahelinäksi sillä mestari usein neuvoo aivan toisin...) germaanisen koulukunnan korostetun hallitsemisen ja kurin vastapainoksi. Hünersdorf huomauttaa viisaasti, että: "Pään kohottaminen ei yksin tuo " kevyttä" sillä vaikka kuinka paljon ratsastaja vie hevosen pään omien olkapäittensä korkeudelle hän ei voi siirtää täällä tavoin hevosen painoa taakse. Kaulalinjasta tulisi kuitenkin kovera, takaosan nivelet pysyisivät jäykkinä ja hevonen ei pystyisi kulkemaan vapaasti". "Germaanisina" piirteinä voidaan kuitenkin pitää vaikkapa Beudantin tuomitsemia pään ja kaulan taivutuksia keinoina saada hevosen otsalinja pystysuoraksi (Beudantin ja "romaanisen" koulukunnan mielestä suun -- eikä vain kaulan-- rentouttaminen on avain otsalinjan pystysuoran asennon saamiseksi) sekä useita neuvoja, joiden seurauksena ei voida puhua "keveydestä". Seuraavaksi pari näytettä: " Puolipidätteen aikaansaamiseksi ratsastaja vetää vähitellen ohjia itseensä päin samaan aikaan kuin pohkeet puristavat hieman estääkseen hevosen takaosaa hidastumaan". Racinetin (1999) melko tylyn kielteiset analyysit Hünersdorfista johtuvat ilmeisesti tällaisten kohtien lukemisesta, joiden perusteella Hünersdorfia voitaisiin oikeutetusti pitää tyypillisenä (karikatyyrimäisenä) germaanisen koulukunnan edustajana. Racinetin näkemykset Hünerdofista ovat kuitenkin mielestäni jonkin verran liioitteluilta sillä saksalaisen mestarin kirjoittaman teoksen tarkoitus ei ollut esittää korkeaa koulua vaan palvella keskivertoratsastajien tarpeita. Hünersdorfin tekstin seasta löytyy toki monia hyödyllisiä ohjeita ja huomautuksia. Hünersdorfin tyylistä puuttuu lisäksi täysin pikkutarkka pedanttisuus ja tosikkomaisuus, joka on tyypillistä monelle "germaaniseen koulukuntaan" kuuluville kirjoittajille.