Kuva 1: Kenraali L'Hotten muotokuva (teoksessa:
Baron de Vaux, Les hommes de chevak depuis Baucher, Pariisi 1888)
Alexis-François L'Hotte syntyi 1825 koillis-Ranskan
Lothringin maakunnassa ja aloitti opintonsa 17-vuotiaana kuuluisan ranskalaisen
Saint-Cyr-sotilas-korkeakoulun ratsuväenosastossa. Kolme vuotta myöhemmin,
1845, hän astuu Saumurin ratsastuskouluun. Ollessaan 1849 Lyonissa
hän tutustui siellä Baucher
iin, jonka opetusmetodejaan hän arvosti suuresti. Saumuressa hänen
opettajansa oli kuitenkin Aure
n kreivi, Baucherin pahin "kilpailija". Tämä ei kuitenkaan estänyt
L'Hottea pitämästä myös tämän opetusta yhtä
suuressa arvossa kuin Baucherin. L'Hotte palasi 1860 Saint-Cyr-kouluun, tällä
kertaa ratsuväen pääopettajaksi. Vuonna 1864 hänet nimitettiin
Saumurin Cadre Noirin pääratsastajaksi
(écuyer en chef ), jonka virasta hänet
erotettiin 1880 tarkemmin määrittelemättömistä
poliittisista syistä. Vuosi myöhemmin
L'Hotte ylennettiinn kenraaliksi. Koska hän oli sekä Baucherin
että d'Auren oppilas hän osasi yhdistää ja sovittaa
yhteen niiden kahden kilpailevan mestarin parhaat saavutukset. Tämä
käy parhaiten ilmi kirjassaan Questions équestres(1906).
Teos on saatavissa myös saksaksi (Reitfragen, Olms-kustantamolta).
L'Hotte ei kuitenkaan ollut ensimmäinen, joka kunnioitti ja sovelsi
käytäntöön sekä D'Aurea että Baucheria sillä
häntä ennen olivat tehneet jo Guérin (1860) ja Dutilh
(1864) (viitteet bibliografia-osassa). On esitetty epäilyksiä
siitä, että kenraalina L'Hottella olisi ollut paljon salaisia
tiedustelutehtäviä sekä vähemmän kunniallisia
tehtäviä 1800-luvun Ranskan työläiskapinoiden väkivaltaisessa
tukahduttamisessa. Tästä asiasta jälkipolvien ratsastajat
voivat kuitenkin vain iloita sillä kenraalin muistelmat koskevat lähes
yksinomaan ratsastastusta, hevosia ja ratsumestareita ja vaikenevat lähes
täysin kaikesta muusta. Ratsumestareista ja heidän ratsastuksesta
vievät leijonaosan d'Aure sekä Baucher (tämä viimeinen
vain ns. ensimmäisen vaiheen mukaan).
Kuva 2: L'Hotte (Un officier de cavalerie
)
Questions équestres oli valmis vuonna
1895 mutta ilmestyi vasta L'Hotten kuoleman jälkeen (esittelen uusintapainosta
vuodelta 1960). Vaikka L'Hotte ei koskaan kirjoittanut varsinaista ratsastastuksen
opasta Questions équestres on tiivis ja täyteen pakattu
mitä hyödyllisimpiä vinkkeja. Kirjan rakenne on looginen
ja selkeää ja käy hyvin ilmi tarkasta sisällysluettelosta
(s. 257-261). Kirjassa on lukuisia yhtymäkohtia L'Hotten muistelmien
kanssa ja teokset täydentävät mukavasti toisiaan. Poimin
kirjasta muutamia esimerkkejä L'Hotten monipuoleisesta lähestymistavasta
ratsastukseen. Luvussa VIII (s. 130-143) L'Hotte tarkastelee hevosen painon
siirtoja etu- ja takajalkojen välissä. Asian valaisemiseksi L'Hotte
mainitsee eräitä kokeita, joilla pyrittiin mittaamaan hevosen
pään eri asentojen vaikutusta hevosen painon jakautumiseen. Kolmekymmentä
hevosta osallistui kokeeseen, jossa ne joutuivat seisomaan samanaikaisesti
kahdella eri vaa'alla siten että etujalkapari lepäsi toisella
vaa'alla ja takajalkapari toisella. Mittauksilla saatiin selville, että
pään liikkuessa eri asentoihin edestakaisin liikutettu paino
on kymmenen kilon luokkaa. Tämä koesarja osoittaa. Toisen koesarjan
tarkoitus oli mitata ratsastajan eri asentojen vaikutusta hevosen kantamaan
painoon. Ratsastajan rintakehän ollessa suorana hänen painostaan
noin kaksi kolmasosa lankeaa hevosen etujalkojen kannettavaksi. Mikäli
hän kallistuu hieman taakse paino jakautuu suurin piirtein tasan hevosen
etu- ja takajaloille. Jos nyt ratsastaja nousee jalustinten varaan hevosen
etujalat kantavat 5/6 ratsastajan painosta. Samassa luvussa L'Hotte korostaa
kevyen ravin merkitystä niin hevosen kuin ratsastajan kannalta (L'Hotten
aikana kevyellä ravilla ei ollut niin selvä sija kuin nykyään.
Monet ratsastajat, ainakin Ranskassa, jopa vastustivat sen käyttöä).
Hän kertoo lopulta, kuika kevyestä ravista voi olla hyöty
silloin kuin vino hevonen ei millään tahdo siirtyä jompaankumpaan
puolen laukaan. L'Hotten neuvo on seuraava: "ratsastajan
on ensin kevennettävä ravissa sillä jalalla, jolta laukannosto
ei onnistu. Sitten hän kiihdyttää tahtia kunnes hevonen
ei enää pysty ylläpitämään tahtia, jolloin
se siirtyy väkisin halutunpuoleiseen laukkaan". Seuraavassa
luvussa (IX, s. 144-150) L'Hotte käsittelee istuntaa ja korostaa ratsastajan
liikkeiden täydellisen näkömättömyyden periaatetta.
Taitojen esittäjä on ensisijaisesti hevonen, ei ratsastaja. L'Hotte
haluaa ratsastajan olevan ikään kuin "hitsattu" hevosen selkään.
Luku sivuaa myös hevosen kaulan merkitystä tasapainolle: "
hevonen käyttää kaulaansa kuten akrobaatti, joka tasapainottelee
tankonsa avulla". Lieneekö sattuma, että samaa vertausta
käytti myös Victor Franconi
kirjassaan L'écuyer (ilmestyi ensimmäisen kerran 1860)?
L'Hotte havainnollistaa esimerkillä tapaa, jolla hevonen käyttää
kaulaansa palauttamaan tasapainoa: "jos hevonen kaatuu
kyljelleen -- olipa syy vahinko tai ihmisen aiheuttama hevosen kaataminen
tiettyä toimeenpidettä varten -- se aina työntää
voimakkaasti kaulaansa kaatumissuunnan vastakkaiselle puolelle".
L'Hotte neuvoo sitten ratsastajaa, jonka hevonen on kaatumaisillaan, pyrkimään
--mikäli mahdollista -- kaatumaan sille puolelle, johon hevosen pää
osoittaa. Näin ratsastaja välttää, että hevonen
kaatuu hänen päälleen. Hän neuvoo myös ratsastajaa
antaman hevosen venyttää kaulaansa hypyssä joskin hän
huomauttaa, että vapaus venyttää kaulaa ei merkitse kontaktin
loppumista ratsastajan käden ja hevosen suun välillä. Hyppy
on muilta osin täysin 1800-luvun hengen mukainen eli ratsastaja istuu
satulassa ja kallistuu hieman taakse (vrt. Caprilli
n menetelmä, joka mullisti esteiden hyppäämistä). Luku
X (s. 151-165) on kokonaisuudessaan omistettu hevosen tottelemattomuuteen
(L'Hotte käyttää sotilaallista ilmausta "kapinoiva hevonen").
Seuraava luku käsittelee rivisotilaan ratsastusta. Siitä L'Hotte
mainitsee, että sen täytyy olla mahdollisimman yksinkertainen,
pystyäkseen soveltumaan jokaiseen rivimieheen. Vaikka tässä
on kyse alkeisratsastuksesta L'Hotten kerronta on kiinnostavaa. L'Hotte
korostaa aidattomalla ulkokentällä työskentelemisen tärkeyttä
mainiona keinona ratsastustaitojen kehittämiseksi: kun hevonen ei
voi seurata maneesin seiniä ratsastajalle lankeaa täyden vastuun
sen kulkemisesta haluttuun suuntaan, suoraan tai ympyrällä. L'Hotte
on tietenkin tietoinen siitä, että lähelle tätä
ihanne-työskentelyä voi toki maneesissakin päästä
pyytämällä oppilaita siirtymään sisäuralle.
L'Hotte kertoi kuinka hän määrittelee karkeasti oppilaiden
tasoa katsomalla kavioiden jättämien jälkien synnyttämää
uran muotoa: pitkä venytetty soikio tarkoittaa vasta-alkajia ja S-muotoinen
ura seuraavaa tasoa. Kentän neljän sivun ja niiden yhdistävien
linjojen suoruus ja terävät kulmat tietysti tarkoittavart, että
ratsastajat hallitsevat jo hevosiaan. S-muotoisen uran muodostaminen johtuu
ratsastajien virheellisestä apujen käytöstä. Samassa
luvussa L'Hotte kertoo toisesta kokeesta, jolla hän osoitti epäilijöille
että kaulan ja hevosen pään täydellinen vapaus esteen
yli oli parempi tapa kuin ohjista vetäminen. L'Hotte pyysi epäilijöitä
asettumaan esteenä toimivan puun rungon molemmin puolin ja kuuntelemaan...
Seuraavaksi L'Hotte pyysi useita ratsastajia hyppäämään
samanaikaisesti esteen yli kankiohjien levätessä kaulalla ja
nivelohjat kädessä. Heidän tuli laskea kätensä
hieman alas ja höllentää hieman sormien otetta. Joka kertaa
kuului selvästi kuinka monet hevoset koskettivat kavioillaan puun
runkoa. Lopuksi L'Hotte käski miehiä hyppäämään
täysin vapain ohjin, jolloin vain harvoin jokin hevonen kosketti estettä.
Luvussa XII (s. 183-201) L'Hotte laati´luonnosehdotuksen ratsastusoppaasta.
Se jakautuisi hänen mukaansa neljään osaan: korkea koulu,
kenttäratsastus, kilpailuratsastus sekä sotilasratsastus. L'Hotte
käyttää siinä muutaman sivun sirkusratsastuksen kritiikkiin,
joka monessa kohdin tuo Decarpentryn mieleen paitsi että L'Hotten
paheksunta näyttää vielä voimakkaampaa. Hän ensinnäkin
vastustaa sitä, että sirkusratsastuksesta käytetään
korkea koulu-sanaa. Hän asetaa vastakkain sirkusratsastksen ja tieteellisen
ratsastuksen. L'Hotte ei siinä yhteydessä puhu 'akateemisesta
ratsastuksesta' kuten Decarpentry. Hän puhuu mielestäni osuuvammin
'tieteellisestä ratsastuksesta' (équitation
savante, suomalainen käännös ei ole tosin mitenkään
valaiseva): savant-adjektiivi tarkoittaa joko
tieteellisiin perustuksiin perustuvaa tutkimustyötä tai pitkäaikaisen
kokemuksen ja teorian pohjalta tapahtuvaa järjestelmällistä
tietotaitoa. L'Hotte sanoo sirkusratsastajasta, että mitä paremmin
hän saa ponnistuksensa ja työskentelynsä näkyviin sitä
iloisemmaksi ja kiitollisemmaksi yleisö muuttuu. On selvää,
että mikäli kyse on vikellyksestä (mikä ei käy
ilmi L'Hotten kirjoituksesta) ratsastajan on liikuttava koko ajan eri asentoihin.
Silloin L'Hotte on oikeassa sikäli kuin taideratsastajan apujen on
oltava mahdollisimman näkymättömät ja hänen on
pysyttävä hevosen selässä mahdollisimman liikkumattomana.
Mutta silloin kuin sirkusratsastaja esittää taideratsastastusta,
esimerkiksi ilmassa tapahtuvia liikkeitä hän osaa olla yhtä
hiljaa kuin maneesiratsastaja. Siinä L'Hotte on selvästi epäreilu
halveksiessaan sekä sirkusratsastajaa että yleisöä.
L'Hotte toisaalta yrittää kovasti "tukahduttaa" (hän käyttää
samaa sanaa kuin sotilaat, joita käsketään tukahduttamaan
mielenosoitusta) ratsastajan halua suorittaa hevoselle sellaisia "luonnottomia"
liikkeitä kuten ilmassa tapahtuvia, espanjalaista käyntiä
ja muita "eksentrikkojen" harrastamia liikkeitä. Decarpentry tyytyi
tiettyi suvaitsemattomuuteen ja ylimielisyyteen mutta L'Hotte menee paljon
pitemmälle: kapinoitsijat on saatava aisoihin! Äskeisen sapen
purkauksen jälkeen L'Hotte rauhoittuukin ja tähdentää
kuinka tärkeä asia ratsastajalle on ramener (pään ja
kaulan kokoaminen) ennen kuin hän edes yrittää saada hevosta
työntämään takajalkoja alleen (rassembler). Hän
myös korostaa leukaseudun rentouttamisharjoituksia. Tässä
yhteydessä L'Hotte ei mainitse Baucherin nimeä mutta on selvää,
että tämä kummittelee mielessään sillä yhtäkkiä
L'Hotte palaakin lyhyesti -- ikään kuin omantunnon vaivaamana
-- sirkusratsastukseen ja Baucheriin. Työskennellessään
sirkuksessa Baucherin oli aivan pakko -- L'Hotten mielestä -- harrastaa
outoja luonnottomia temppujaan joihin hän ei sirkuksen ulkopuolella
ikinä sortunut (onko L'Hotten sanaan uskottava tässä yhteydessä?
Baucherin ei tiedetä olleen niin jakomielinen). [JATKUU...]
L'Hotte kirjoitti myös muistelmansa, Un officier
de cavalerie, niin ikään käännetty saksaksi (
Erinnerungen, Olms-kustantamo, Hildesheim). Siinä hän kertoo
mm sekä d'Auresta että Baucherista. L'Hotten kertomus päättyy
kuitenkin vuonna 1850 eikä tiedetä miksi L'Hotte, joka kuoli vuonna
1904 ei jatkanut sitä. Tämä on erittäin valitettava sillä
se vie osittain pohjan L'Hotten vertailulta d'Auren ja Baucherin menetelmien
välillä. Siksi on pidettävä mielessä, että
L'Hotte esittää Baucherin menetelmää sellaisenaan kun
se oli ns. ensimmäisessä vaiheessä (Baucherin metodin hyvin
erilainen "toinen vaihe" alkoi kehittyä vasta 55 mestarille sattuneen
onnettomuuden jälkeen).
