PODHAJSKY , ALOIS (1898 - 1973)

Alois Podhajsky syntyi 1898 Mostarissa, silloisessa Itävalta-Unrarissa. Jo lapsena hän näki ympärilleen valtavan määrän hevosia ja ratsastijia, mikä osoittautui ratkaisevaksi virikkeeksi hänen uraansa. Podhajsky aloitti ratsastuksen kaksitoistavuotiaana eikä hän pitänyt opettajastaan eikä opetusmenetelmistä. Wienin kuuluisan espanjalaisen ratsastuskoulun johtajana. Ensimmäisen maailmansodan aikana Podhajsky haavoittui ja joutui luopumaan hevosista vuoteen 1922, minkä jälkeen hän toimi ratsuväessä ratsastuksen opettajana. Kolme vuotta myöhemmin hän alkoi opiskella varsinaiseksi kouluratsastajaksi. Vuonna 1934, ollessaan Wienin espanjalaisen koulun harjoittelijana hän osallistui ensimmäisen kerran kansanväliseen kilpailuun. Berliinin 1936 olympialaisissa hän sijoittui kolmanneksi kouluratsastuskilpailussa. Vuonna 1939 Podhajsky valittiin Wienin espanjalaisen koulun johtajaksi, aina vuoteen 1964, jolloin hän siirtyi eläkkeelle. Toisen maailmansodan aikana Espanjalaisen koulun ja lipizza-oriiden kohtalot olivat usein vaakalaudalla. Vasta vuonna 1948 koulu aloitti normaalia elämää. Vihdoin, 1955, Espanjalainen koulu siirtyi Hofburgiin. Alois Podhajsky kuoli 1973. Hän kirjoitti useita huomattavia teoksia, joiden joukossa on mainittava ainakin kaksi keskeistä: Ein Leben für die Lipizzaner (1960, joka on myös käännetty sekä ranskaksi että englanniksi) sekä Die klassische Reitkunst. Eine Reitlehre von den Anfängen bis zur Vollendung (1965; käännettiin ensimmäisen kerran englanniksi 1967 ja ranskaksi 1968). Ensimmäinen kirja on elämäkerrallinen. Toinen teos on ratsastuksen perusteos, jossa Podhajsky kirjaa ensimmäisen kerran Wienin Espanjalaisen koulun säännöt. Podhajsky itse piti tällaisen käsikirjan julkaisemista tärkeänä sillä siihen asti Wienin Espanjalaisen koulun ratsastustaidot oli opetettu lähinnä suullisesti. Muutamia vuosia sitten löydettiin erään Wienin koulun yliratsuttajan käsikirjoitus noin vuodelta 1720, jota Bertold Schirg on toimittanut ja julkaissut saksaksi. Samaan kirjaan on sisällytetty eräiden muiden Espanjalaisen koulun ratsastuksesta kertovia teksteja (Schirg 1996). Podhajsky oli varsinainen Wienin ratsastuskoulun PR-mies, joka ei säästänyt (usein hyvinkin puolueellista) kritiikkiään toisia koulukuntia vastaan. Kärjistyen voisi sanoa, että lähes ainoa ratsastaja, jota Podhajsky tosiaan kunnioitti Wienin espanjalaisen koulun ulkopuolelta oli La Guérinière eli juuri se mestari, jota Wienin koulu pitää edeltäjänään.